Loppuuko vihreän siirtymän Suomesta puu?

Eri teollisuuden alat suunnittelevat korvaavansa fossiilisen energian ja raaka-aineen puulla. Mutta kukaan ei muistanut laskea, paljonko puuta yhteensä tarvittaisiin.

KESÄKUUSSA 2020 Suomen metsäteollisuus, energiateollisuus, kemianteollisuus ja muut teollisuuden alat esittelivät tuoreet ”vähähiilitiekarttansa”. Taustalla oli Sanna Marinin (sd) hallituksen lupaus, että Suomi olisi hiilineutraali vuonna 2035. Onnistumisen tiedettiin riippuvan teollisuudesta, sillä se tuottaa valtaosan Suomen päästöistä.

Työ- ja elinkeinoministeriö oli antanut teollisuudenaloille tehtäväksi kertoa itse, miten ja milloin ne voisivat päästöjään vähentää.

Teollisuudenalojen etujärjestöt tilasivat taustatyöt konsulteilta, ja kaikki suuripäästöiset teollisuudenalat käyttivät yhtä ja samaa konsulttiyhtiötä, Afrya (se syntyi ruotsalaisen konsulttiyhtiön ÅF:n ja suomalaisen Pöyryn yhdistyttyä vuonna 2019). 

Tiekartat herättivät heti julkistuksensa yhteydessä laajalti kiitosta. Työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuudessa Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark sanoi tiekarttojen osoittavan, että elinkeinoelämä voi vähentää päästöjään merkittävästi. 

”Suomen kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 on mahdollista saavuttaa.”

Seuraavana vuonna EK esitteli tiekarttoja Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä. Järjestön mukaan suomalainen elinkeinoelämä on tiekarttojen avulla ”tienraivaajana” hiilineutraaliustavoitteessa.

TODELLISUUS EI ollut ihan niin ruusuinen. 

Ensinnäkään kyse ei ollut varsinaisista sitoumuksista, vaan ehdollisista tulevaisuudennäkymistä. Esimerkiksi liikenne- ja logistiikka-ala sanoi voivansa puolittaa päästönsä vuoteen 2030 mennessä, jos valtio nopeuttaa autokannan uusiutumista, investoi raideliikenteeseen ja tekee muitakin hyviä päätöksiä. 

Toiseksi: työ- ja elinkeinoministeriö ei ollut tehnyt olennaisia laskelmia. Kun tiekartat oli julkaistu, Helsingissä toimivan BIOS-tutkimusyksikön tutkijat huomasivat, että kaikkein saastuttavimpien teollisuudenalojen tulevaisuudennäkymiä yhdisti yksi tekijä: fossiilisia raaka-aineita ja energianlähteitä pitäisi korvata puulla. Metsäteollisuus ja energiateollisuus tarvitsisivat paljon lisää puuta bioenergiaan, metsäteollisuus myös tuotteisiinsa.

Tiekartoista ei kuitenkaan selvinnyt, paljonko puuta tarvittaisiin yhteensä.

Tutkijat päättivät laskea itse, paljonko puuta tiekarttojen toteuttaminen vaatisi. He saivat tulokseksi yli 140 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Sellaista määrää puuta ei Suomen metsistä saa.

Kun tutkijat ja metsäteollisuus arvioivat, kuinka paljon metsää voi hakata taloudellisesti kestävällä tavalla, he käyttävät termiä puuntuotannollisesti suurin kestävä hakkuutaso. Se on luku, joka kertoo, paljonko puuta voi vuosittain hakata ilman, että puusto alkaa vähentyä ja metsäteollisuus kärsii. Tiekarttojen valmistelun aikaan tuo luku oli 83 miljoonaa kuutiota, mutta sen uumoiltiin nousevan. Toisin kävi. Metsien kasvuennusteet ovat heikentyneet. Nyt puuta voi hakata enää hieman alle 80 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Sekin on liikaa, jos Suomi haluaa pysäyttää luontokadon ja säilyttää riittävät hiilinielut. Suomen ilmastopaneelin jäsen, tutkija Sampo Soimakallio on laskenut, että Suomessa saisi hakata vuosittain vain 55–65 miljoonaa kuutiota puuta, jotta hiilineutraaliustavoitteeseen ylletään. Tiekarttojen puuntarve – 140 miljoonaa kuutiota – on tähän nähden yli kaksinkertainen.

Tiekarttojen avulla yritysten ja valtion pitäisi hahmottaa, miten teollisuuden ilmastosiirtymä käytännössä toteutetaan. Hiilineutraaliustavoitteeseen on enää 11 vuotta, mutta valtionhallinto ei siis varmistanut, riittääkö eri alojen ilmastotoimiin puuta. 

Työ- ja elinkeinoministeriössä tiekarttojen valmistelua johti teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen. Miten on mahdollista, että ministeriössä ei laskettu asioita yhteen?

Tirkkosen vastaus kestää yli neljä minuuttia, mutta itse kysymykseen hän ei vastaa. Hän puhuu ”syötteistä”, ”strategiaprosessista” ja ”toimialalähtöisyydestä”. Hän korostaa, että ministeriön rooli tiekarttojen valmistelussa oli pieni. 

Tirkkonen mainitsee, että Metsäteollisuus ry teetti kyllä Luonnonvarakeskuksella (Luke) arvion puun käytöstä. 

”Näin se taisi olla. Mä muistelen, että Lukelta tuli se suurin puuntuotannollisesti kestävä hakkuutaso.”

Sekin tosin kertoo vain, paljonko puuta voi käyttää – ei sitä, paljonko puuta eri aloilla yhteensä tarvitaan.

Tirkkonen kertoo, että tiekarttoja koordinoidaan ministeriön energiaosastolla, ja siksi niissä korostuu energian tarve ja kulutus.  

”Siinä ei korostu se raaka-ainepuoli. Jos vähähiilistämistä katsotaan laajemmin, niin totta kai se raaka-ainepuoli on keskeinen. Mutta me ei haluttu lähteä siihen, että se niin kuin leviää sillä tavalla.”

Tirkkonen sanoo, että kun valtionhallinto jatkossa hyödyntää tiekarttoja ilmasto- ja energiapolitiikan valmistelussa, se tuottaa taustalle omat, erilliset laskelmat. Voi siis olla, että silloin puun rajallisuuskin otetaan huomioon.

Mutta tällä hetkellä teollisuus pyrkii vähentämään päästöjä nimenomaan omien tiekarttojensa mukaan.

TEOLLISUUDEN EDUSTAJIEN mielestä BIOS-tutkijoiden laskelmat yliarvioivat puuntarvetta. 

Metsäteollisus ry:n johtaja Jyrki Peisa kertoo, että puunkäyttöä ei suunnitella metsäteollisuuden yhteisissä pöydissä, joten alan tiekartta kuvaa vain puunkäytön mahdollisuuksia. Todellinen puunkäyttö voi siis jäädä tiekartassa kuvattua alhaisemmaksi, mikä ei BIOS:in laskelmissa näy. 

Kemianteollisuus puolestaan ei usko tarvitsevansa tutkijoiden arvioimaa puumäärää. Se käyttää nyt paljon fossiilisia raaka-aineita ja energianlähteitä, ja niiden tilalle pitäisi keksiä jotakin. Alan tiekartta perustuu arvioihin siitä, että uudenlaisia raaka-aineita – jätteitä, keinotekoisesti tuotettuja leviä ja vetyä – tulee olemaan markkinoilla riittävästi, jolloin puuta ei tarvitse hakata alan teollisuuden käyttöön. Kemianteollisuus ry:n vastuullisuusjohtaja Sami Nikander sanoo, että alalle riittää metsäteollisuuden sivuvirroista ja tähteistä saatava puu. 

BIOS-tutkijat ovat eri mieltä. He pitävät vetyyn, jätteisiin ja leviin perustuvia suunnitelmia hyvin epävarmoina. Jos suunnitelmat eivät toteudu täysin – kuten tutkijat laskelmassaankin olettivat –, kemianteollisuuskin joutuu turvautumaan puuhun.  

Teollisuuden edustajat epäilivät BIOS:in laskelmia myös siksi, että metsä-, energia- ja kemianteollisuuden väliset rajat ovat häilyviä. Joskus esimerkiksi metsäteollisuuden laitos saattaa tuottaa sivutuotteenaan energiaa viereisen kaupungin käyttöön.

BIOS-tutkija Tere Vadén myöntää, että laskelmassa voi olla jonkin verran päällekkäisyyksiä, jotka paisuttavat puuntarvetta, mutta muuten laskelmissa arvioidaan tarve pikemminkin alakanttiin. Hän kertoo, että tutkijat tekivät laskelmat ”konservatiivisesti”: esimerkiksi puusta saatavan energian määrä riippuu puun ominaisuuksista, mutta laskelmassa tutkijat käyttivät suurta kerrointa kaikkeen puuhun. 

”Siksi laskelmat arvioivat puuntarpeen alakanttiin. Todennäköisesti se olisi suurempi”, Vadén sanoo. Epävarmuudet siis kumoavat toisensa. ”Mikään numero ei absoluuttisesti pidä paikkaansa, mutta suuruusluokat pitää hyvin paikkansa.”

Se tarkoittaa, että kestävien hakkuumahdollisuuksien ja teollisuudenalojen ilmastotoimien vaatiman puumäärän välillä on valtava kuilu.

Toki puuta voi tuoda ulkomailta, mutta sekin herättää omat kysymyksensä. Onko se globaalin ilmasto-oikeudenmukaisuuden näkökulmasta reilua? Ja mitä se tarkoittaa, jos Suomen kaltainen metsäinen maa pääsee hiilineutraaliuteen vain puuta tuomalla?

VÄHÄHIILITIEKARTTOIHIN liittyy vielä toinenkin omituisuus: ne tehtiin Suomen hiilineutraaliustavoitteen edistämiseksi, mutta on epäselvää, missä määrin ne sitä oikeastaan edistävät. 

Väite voi kuulostaa hullulta ja vaatii vähän selittämistä.

Fossiilisista raaka-aineista luopuminen on tietysti ilmastolle hyvä asia, mutta kun niitä korvataan puulla, syntyy uusia ongelmia.

Mitä enemmän puuta hakataan, sitä enemmän metsien hiilinielu heikkenee.

Tämä on tärkeää, sillä Suomen polku hiilineutraaliksi koostuu kahdesta palikasta: päästöjen vähentämisestä ja hiilinieluista. Kun päästöt ja hiilinielut ovat yhtä suuret, vaikutus ilmastoon onkin plus miinus nolla.

Vanhassa kansansadussa hölmöläiset pidensivät liian lyhyttä peittoa ompelemalla sen jatkoksi kankaanpaloja, jotka he leikkasivat peiton toisesta päästä. Vähän samalla Suomi on toiminut ilmastopolitiikassa. Vaikka Suomi on vähentänyt päästöjään vuodesta 1990 kolmanneksella, Suomen vaikutus ilmastoon on edelleen yhtä haitallinen kuin tuolloin.

Hiilineutraalius ei ole edistynyt, koska päästövähennyksiä on tehty hiilinielujen kustannuksella – siis hakkaamalla yhä enemmän puuta. Asia nousi julkisuuteen vuonna 2021, kun Luonnonvarakeskus kertoi Suomen metsien hiilinielun romahtaneen. 

Kun tiekarttoja valmisteltiin, Luke laski metsäteollisuuden pyynnöstä, miten hiilinielut kehittyisivät, jos puuta hakattaisiin vuosittain 90 miljoonaa kuutiometriä. Se on luku, johon metsäteollisuus pohjaa päästövähennyksensä omassa tiekartassaan. Tulos oli, että hiilinielu kasvaisi ainoastaan, jos metsien kasvua onnistuttaisiin samaan aikaan lisäämään merkittävästi – niin paljon, että mittakaava vaikutti oikeastaan aika epärealistiselta. Muuten hiilinielut pienenisivät, ja silloin tiekartatkin alkaisivat näyttää hölmöläisten peitolta.

Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen sanoo, että kun tiekarttoja tehtiin, Suomen hiilinielun oletettiin pysyvän stabiilina ja riittävällä tasolla.

”Silloin ajateltiin, että meillä on se tietty nielu, ja se teollisuuden ja energian käytön puoli saadaan sille samalle tasolle.”

Tällainen ajattelu on vaatinut melkoista optimismia. Laskelmistahan näkyi, että tiekarttojen puunkäyttö alkaisi nakertaa hiilineutraaliustavoitteen toista tukipilaria eli hiilinieluja, ellei metsien hoidossa tapahtuisi massiivisia muutoksia. 

Tätä työ- ja elinkeinoministeriö ei maininnut, kun se koosti valmiiden tiekarttojen tulokset loppuraporttiin. Siinä lukee, että ”hallituksen tavoite hiilineutraalista Suomesta 2035 on teollisuuden ja muiden toimialojen osalta saavutettavissa olemassa olevilla tai näköpiirissä olevilla teknologioilla edellyttäen, että investointiympäristö on suotuisa.”

PETTERI ORPON (kok.) hallitus on parhaillaan päivittämässä vähähiilitiekarttoja. 

Työ- ja elinkeinoministeriön Juhani Tirkkonen kertoo, että tarkoitus on ainakin selvittää, mitkä asiat toimintaympäristössä ovat muuttuneet: miten esimerkiksi tuulisähkön lisääntyminen vaikuttaa muihin ilmastotoimiin. Päivitys tulee kuitenkin olemaan melko kevyt.

”Varmaan samanlaista laskenta-apparaattia ei saada sinne taustalle”, Tirkkonen sanoo.

Ilman ”laskenta-apparaattia” on tuskin hiilinielulaskelmiakaan, ja ilman niitä ei ole varmuutta ilmastotavoitteiden edistymisestä. Entä onko puun riittävyyttä tällä kertaa otettu huomioon?

Tirkkonen sanoo, että teknologiateollisuuden tiekartan päivityksessä tulevat näkymään ”kriittiset mineraalit”. Sen sijaan puuntarpeesta ei ole tulossa yhteistä arviointia.

”En mä luule, että me tähän halutaan sitä metsäkeskustelua millään lailla mukaan.”