Lyhyet

Jeanette Björkqvist: "Minun on vaikea tehdä journalismia, jossa ei olisi ihmisen ääntä.”

2.8.2019

Long Playn kolme parasta

Kesän aikana julkaisemme haastatteluja Long Playn kirjoittajilta, joiden juttuja nostetaan esiin kesän ”kolme parasta” -paketeissa. Tällä viikolla tutkiva toimittaja Jeanette Björkqvist kertoo työskentelytavoistaan. Björkqvistin parhaiden juttujen paketti löytyy täältä hintaan 7,35e.

ALKUVUODESTA 2016 toimittaja Jeanette Björkqvist sai puhelimitse avunpyynnön. Suomessa asunut nigerialainen nainen oli palautettu pienen lapsensa kanssa Italiaan, jossa hän myi itseään kadulla ja pelkäsi henkensä edestä. Nainen oli ihmiskaupan uhri, ja ihmiskauppias etsi häntä, koska hän oli karannut tämän kynsistä.

Soittaja tiesi olla yhteydessä Björkqvistiin, koska tämä oli kirjoittanut useita lehtijuttuja ihmiskaupasta ja käsitellyt aihetta myös näytelmässä ”Kvinna till salu”.

Puhelun aikana Björkqvist alkoi uumoilla, että kyseessä ei ehkä ollutkaan pelkkä yksittäistapaus, vaan laajempi ilmiö. Epäily osui oikeaan. Kun Björkqvist alkoi tekemään aiheesta juttua Long Playlle, hän sai käsiinsä 24 nigerialaisia naisia koskevaa salaista turvapaikkapäätöstä, joista valtaosa oli kielteisiä. Joissakin tapauksissa Suomen maahanmuuttovirasto myönsi naisen olevan ihmiskaupan uhri, mutta palautti hänet silti Italiaan – samaan maahan, josta nainen oli vainoajaansa paennut.

Elokuussa 2016 ilmestyneessä jutussa ”Pelkosi ei ole objektiivisesti perusteltua” kerrotaan yksityiskohtaisesti kolmen nigerialaisen naisen tarina. Björkqvist haastatteli juttua varten useita muitakin naisia, ja nauhaa kertyi tuntitolkulla. Osan naisista Björkqvist tapasi Italiassa. He vaikuttivat olevan henkisesti hyvin huonossa kunnossa.

”Yksi Roomassa tapaamani nainen ei kyennyt olemaan missään vuorovaikutussuhteessa omien lastensa kanssa. Hän vain itki tauotta ja rukoili, että Suomi ottaisi heidät  takaisin”, Björkqvist kertoo.

Juttua kirjoittaessaan Björkqvist joutui pohtimaan paljon sitä, miten kertoa naisten tarinat mahdollisimman yksityiskohtaisesti mutta siten, ettei paljasta asioita, joiden perusteella ihmiskauppias voisi tunnistaa ja jäljittää naiset.

”Tätä asiaa piti punnita todella huolella. He kun elivät todellisen uhan alla. Kuulin itsekin yhden puhelun, jossa ihmiskauppias esitti hirvittäviä uhkauksia.”

Long Play


JOULUKUUSSA 2016 ilmestyneessä jutussa ”Varjokansa” Björkqvist jatkoi saman teeman parissa. Hän seurasi palautusuhan alla elävän irakilaisperheen elämää puolen vuoden ajan. Suomi oli vastikään kiristänyt turvapaikkapolitiikkaansa, ja maahanmuuttopolitiikkaa pitkään seuranneena Björkqvist ymmärsi, että kiristynyt linja johtaa väistämättä paperittomien määrän kasvuun.

Hän halusi tehdä laajan jutun, jossa näytetään miten muutokset turvapaikkapolitiikkassa näkyvät yksittäisen ihmisten elämässä. Isojen – ja joskus abstraktien – yhteiskunnallisten ilmiöiden kertominen yksittäisten ihmisten kautta on ylipäänsä Björkqvistille luontainen tapa tehdä juttuja.

”Minun on vaikea tehdä journalismia, jossa ei olisi ihmisen ääntä.”

Juttuprojektin aikana Björkqvistin seuraama perhe sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Se oli kova isku kaikille perheenjäsenille, mutta eritoten äidille, joka oli muutenkin huonossa kunnossa.

”Hän yritti jutunteon aikana itsemurhaa ja seuraavana vuonna vielä uudelleen. Kävin tapaamassa häntä suljetulla osastolla.”

Nyt perheen tilanne on jo valoisampi. Vajaa vuosi jutun ilmestymisen jälkeen he saivat valituksen kautta tilapäisen oleskeluluvan Suomeen. He ovat löytäneet asunnon pääkaupunkiseudulta ja ovat hyvää vauhtia kotoutumassa Suomeen.

”Lapset puhuvat sujuvaa suomea ja voivat henkisesti paremmin kuin jutun tekemisen aikaan. Heidän näkökulmastaan prosessi oli kylläkin kohtuuttoman pitkä."

Long Play


BJÖRKQVISTIN KOLMAS Long Play-juttu, huhtikuussa 2019 ilmestynyt ”Sana sanaa vastaan”, käsittelee raiskauksia. Juttua varten hän selvitti tilastoista, miten moni poliisille ilmoitettu raiskaus etenee lopulta oikeuteen asti. Tulos yllätti. Poliisin syyteharkintaan siirtämistä tapauksista useampi kuin joka toinen jää syyttäjän pöydälle.

”Usein syyttäjä tekee syyttämättäjättämispäätöksen, koska näyttö ei riitä. Valtakunnansyyttäjänvirasto antoi muitakin selityksiä, joista yksi oli esitutkinnan heikko laatu.”

Juttua tehdessä Björkqvist yllättyi myös siitä, miten vaikeaa oli verrata eri viranomaisten tilastoja raiskauksista keskenään. Poliisilla, syyttäjänvirastolla, käräjäoikeuksilla ja Tilastokeskuksella on kullakin omat tilastonsa ja tilastointiperusteensa, eikä rikosten määriä voi verrata yksioikoisesti toisiinsa. Lopulta Björkqvist joutui pyytämään erästä data-asioita hallitsevaa kollegaansa avuksi, jotta saisi kasaan järkevän aineiston.

”Se oli iso operaatio, jossa jumpattiin aika moneen otteeseen virastojen kanssa, jotta saisimme jotain pohjaa johtopäätösten vetämiseen. Tätä kautta paljastui myös syyttämättäjättämispäätösten suuri määrä.”

Tilastojen lisäksi jutun keskiössä ovat konkreettiset tapaukset. Niitä varten Björkqvist luki paljon poliisin esitutkintapöytäkirjoja ja haastatteli naisia, jotka olivat ilmoittaneet poliisille tulleensa raiskatuksi.

Jutun ilmestyttyä osa lukijoista esitti epäilyksensä naisten tarinoista. Miksi naisia pitäisi uskoa, jos kerran oikeuslaitos on katsonut, että raiskausta ei ole tapahtunut?

”Itse en usko, että selitys on niin yksinkertainen. Oikeuden päätöksiä lukiessani ymmärsin, että vapauttava tuomio ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö raiskaus olisi voinut tapahtua. Juridiikka on monimutkainen systeemi.”

Jeanette Björkqvistin kolmen parhaan jutun paketti hintaan 7,35 löytyy täältä. Se sisältää jutut "Pelkosi ei ole objektiivisesti perusteltu", "Varjokansa" ja "Sana sanaa vastaan".

Jeanette Björkqvist  suosittelee hyviä ja ajattomia juttuja:
1: "Elina Järvisen ja Aurora Rämön 'IsäntäSuomen kuvalehdessä on kylmäävä ja hienosti kirjoitettu kertomus pikkupaikkakunnalla tapahtuneista hukuttamisista." 
2: "'Livezilor, Bukarest – en plats för de levande döda': Expressenin vaikuttava reportaasi bukarestilaisen lähiön heroiiniaddikteista."
3: "Ilkka Kariston Long Play-juttu 'Sali 403' on sukellus suomalaisen oikeuslaitoksen absurdiin arkeen."