Valio meni omaan halpaansa

22. maaliskuuta 2015, Anu Silfverberg

Tällä hetkellä äitiblogeja kiertää Tomi Kontion hempeä runo, joka kuuluu näin:

Kun itseäni en yöstä erottanut,
jo tunsin sinut minussa.
Nyt kun aamu ympäröi meidät,
varjelen sinua, valoa varjossani.

Kyyneliin liikuttuneet suomalaisnaiset ovat löytäneet tekstin luomumaitopurkin kyljestä. Äidinrakkauteen viittaavan tekstin yllä on kuva lehmästä, joka hoivaa pientä vasikkaansa niityllä.
Ihanaa!
Kuluneella viikolla Valion luomukampanja jäi kuitenkin kiinni härskistä viherpesusta.
Yrityksen sivuilla kerrottiin (ja kerrotaan yhä) näin: ”Luomutilojen vasikat hoidetaan lajia kunnioittaen, lajin erityispiirteet huomioiden; vasikat saavatkin nauttia emänsä maidosta vähintään kolmen kuukauden ikäiseksi. Eläimillä on mahdollisuus hoitaa itse vasikoitaan, jolloin ne saavat nauttia luonnollisesta olotilasta.”
Tekstiä on vaikea lukea muuten kuin niin, että lehmät hoitavat vasikoitaan kolme kuukautta.
Ehkä siksi se oli luettu niin myös Valion tiedotuksessa.
Kun Oikeutta eläimille -järjestön Kristo Muurimaa syytti Valiota Twitterissä valehtelusta, yritys vastasi ensin, että ”luomulehmillä on mahdollisuus hoitaa vasikkansa itse aina 3 kk:n asti”, ja kehotti Muurimaata tutustumaan luomutuotantoon.
Muurimaa tutustui. Seuraavana päivänä Valio korjasi: ”Pahoittelut, eilinen vastauksemme oli virheellinen. Luomuvasikka ovat emänsä kanssa muutamasta päivästä noin viikkoon.”

Maidon- ja lihantuottajat ovat viime vuosina kampanjoineet vahvasti eläinoikeus- luomu- ja lähiruokamielikuvilla. Kaikilla tehotuottajilla on oma versionsa kampanjasta, jossa maaseutu näyttäytyy menneisyyden idyllinä. Eläinten oloihin viitataan sanoilla, jotka eivät liity lakiin tai asetuksiin, mutta luovat voimakkaita mielikuvia luonnonmukaisuudesta ja hyvinvoinnista.
”Kotitila” kuulostaa pieneltä ja kivalta, mutta tarkoittaa, että tila on jonkun ihmisen koti ja sen vieressä voi sitten olla tuhansien kanojen koti.
”Vapaa kana” kuulostaa onnelliselta, mutta vapaus on suhteellinen käsite, jos kanoja on yhdeksän neliömetrillä.
Valion luomuvasikoilla on ”omat lähihoitajat”, ja koska eläimet ovat kuin ”perheenjäseniä”, niillä on kaikilla myös omat nimet.
Atrian mukaan ”kalkkunat ovat monelta osin poikkeuksellisen hyvässä asemassa”, mistä pisteet kalkkunoille.

Osa tuottajien teksteistä on kirjoitettu todella kieli keskellä suuta. Atrian naudoista esimerkiksi sanotaan näin: ”Maitorotuiset vasikat viedään alle kuukauden ikäisinä ensin vasikkakasvattamoon. Liharotuiset vasikat vieroitetaan emoistaan 4-6 kk:n ikäisinä.” Ajatteleekohan lukija, että maitovasikat vieroitetaan ”alle kuukauden ikäisinä” vai heti synnyttyään, niin kuin oikeasti tehdään? No, onhan ”heti” tarkalleen ottaen vähemmän kuin kuukausi. Ei se enempääkään ole.

Eläinaktivistien ärhäköinnin johdosta taiteilija Katariina Souri kertoi Facebookissa kysyneensä Valiolta luomukampanjasta. Hänelle vastattiin, että vasikka kyllä erotetaan emästä viiden päivän ikäisenä, mutta se saa maitoa kolme kuukautta: ”Eläimillä on kuitenkin näin mahdollisuus itse hoitaa vasikoitaan, jolloin ne saavat nauttia luonnollisesta olotilasta.”
Lehmän mahdollisuus hoitaa poikasta tarkoittikin siis, että siltä lypsetään maitoa, joka annetaan poikaselle, joka on viety muualle.
Se mahtaa lehmää lämmittää. Ja epäilemättä lämmittääkin, sillä kuten Valio sivuillaan kertoo, ”läheisyys on tärkeää myös emolehmille – kun ne saavat hoitaa omia vasikoitaan, nauttivat nekin luonnollisesta olotilasta”.

Korjaus kello 20.35: Jutusta poistettu maininta, ettei Valion pahoittelevaa viestiä löytyisi Twitteristä.