Uschanov: Suomalaisessa kansallismielisyydessä ei ole mitään erityistä

4. elokuu 2015, Anu Silfverberg

No nyt on Suomi tullut tunnetuksi maailmalla. Ensin kansainvälisessä lehdistössä kerrottiin, että hallituspuolueen kansanedustajan haaveissa siintää voittoisa sota monikulttuurisuutta vastaan. Sitten kerrottiin, että tuhannet osoittivat mieltä rasismia vastaan poliittisen johdon vaietessa. Ja sitten, että natsit pahoinpitelivät ihmisiä. Ei se mennyt ihan niin kuin maabrändityöryhmä suunnitteli, mutta ainakin meidät tiedetään isolla kirkolla!

Kotimaassa on pohdittu, miltä tämä nyt näyttää. Mitä Suomi on? No ei ainakaan mitään kovin poikkeuksellista, sanoo tietokirjailija Tommi Uschanov. Kirjassaan Miksi Suomi on Suomi Uschanov kuvaa, miten ”Suomelle tyypillisinä, sen muista erottavina tuntomerkkeinä pidetään usein asioita, jotka todellisuudessa löytyvät myös muualta”. ”Kansallismielisyys on hyvin kansainvälinen ilmiö, mikä on tietysti paradoksaalista”, Uschanov sanoo puhelimessa. ”Siinä muodossa, minkä se on saanut Suomessa ei ole mitään erityistä.”
Kaikki, mikä on tapahtunut muualla on tapahtunut meillä osapuilleen samoilla tavoilla. Kotimaiset natsitkin ovat osa pohjoismaista verkostoa.
Tämän kaiken ymmärrystä estää historiattomuus.
”Nykyhetkeen johtavia syy-seuraussuhteita ei jakseta jäljittää. Silloin asiat vaikuttavat helposti käsittämättömiltä silloinkin kun ne eivät sitä ole.”
Nykyisyyden ymmärtäminen menneisyyden valossa ei edes vaatisi kauhean kauas kurkottamista. ”Niihin mielikuviin, joita ihmisillä nykyään on monikulttuurisuudesta, liittyvät esimerkiksi 15 vuoden takaiset terrori-iskut ja terrorismin vastainen sota. Ja sekin on kummallista, ettei enää muisteta, mistä persujen nousu alkoi: vaalirahoitusskandaalista ja protestista sitä vastaan. Keskusta oli se puolue, joka tuolloin eniten menetti kannatustaan persuille. Koko monikulttuurisuusteema oli siinä vaiheessa vielä ihan sivuseikka.”
Perussuomalaiset puhuu historiasta muita puolueita enemmän.
”Mutta heillä ei ole yksittäisiä, tarkkoja esimerkkejä siitä historiasta. He eivät oikein edes mainitse historiasta yksittäisiä henkilöitä esikuvikseen. Siksi puhe on epämääräistä.”
Sama vaivaa monikulttuurisuudesta puhumista.
”Monikulttuurisuutta on ollut pitkään, mutta aiemmin siihen suhtauduttiin hyvin eri tavoin: sitä mitä nyt pelätään, on ennen jopa romantisoitu.”
Miksi Suomi on Suomi -kirjassa Uschanov käsittelee islamin esiintymistä suomalaisissa iskelmäsanoituksissa 50–60-luvuilla. Se on hänen suosikkiesimerkkinsä aiheesta.
”Sillon Lähi-itä ja arabit olivat jotain, mihin liittyi positiivinen lataus. Se oli eksotiikkaa, joka toi väriä ja jännitystä Suomen arkiseen harmauteen. Tämä on täydellisesti ristiriidassa sen mielikuvan kanssa, jonka kansallismieliset haluavat antaa Suomen menneisyydestä ja väitetystä konservatiivien kulta-ajasta. Vaikka iskelmäsanoitukset ovat tietysti historiallisesti pelkkää stereotyyppien täyttämää hömppää, ne osoittavat, että se nykyinen uskottelu, että islam olisi aina ollut uhka länsimaiselle sivistykselle, on roskaa.”
Onko Suomessa sitten mitään omaa?
Uschanov miettii hetken.
”Kyllä Immosen tapaus on sellainen, että muissa länsi-Euroopan maissa hänen puolueensa ja istuva hallitus eivät olisi selvinneet näin vähällä”, hän sanoo. ”Esimerkiksi pääministeriä olisi vaadittu antamaan lausunto nimenomaan pääministerin roolissa. Ja jos hän olisi sanonut näin vähän, siitä olisi tullut skandaali.”

Tommi Uschanovin kirja Miksi Suomi on Suomi on nyt e-kirjana Long Playn kaupassa