Tärkeintä on pöhinä

13. marraskuu 2015, Johanna Vehkoo

Helsingissä järjestettiin taas Slush, ja se tarkoittaa sitä, että on "pöhinää ilmassa". “Ja sehän on tärkeintä”, sanoi entinen pääministeri, nykyinen Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen Slushissa torstaina.
Slushista on tullut valtava mediatapahtuma. Jo viime vuonna tapahtuman järjestäjien omien laskelmien mukaan viime vuonna paikalla oli 700 toimittajaa, jotka saivat aikaan yli 2500 juttua. Omiin silmiini ei osunut montakaan kriittistä artikkelia.
Nyt olen lukenut myös ihan pätevää kritiikkiä, mutta hype ei näytä laantuneen. Slushista tehdään joka vuosi enemmän juttuja, ja niistä aivan liian monessa mainitaan toiveikas sanapari “Uusi Nokia”.
Slushin lavoilla hihkutaan ja läpsitään ylävitosia, toistellaan awesomea ja amazingia. Siellä pyörii tyyppejä, joiden titteli on chief evangelist.
Monia koko Slush tuntuu ärsyttävän. Onhan tuollainen niin perin epäsuomalaista, ettei se ole ihmekään.

Startupit ovat niin muodikkaita, että perinteiset suuryrityksetkin haluavat nyt larpata startupia. Slushissa pyöriessä voi jo törmätä helpommin Finnairiin, Elisaan ja Koneeseen kuin sellaiseen pikkufirmaan, joka luo jotakin oikeasti uutta.
Oikeastaan Slush onkin yritys- ja rekrytointimessut taitavasti brändättynä. Jos tapahtuman nimi olisi vaikka "Helsingin yritys- ja rekrytointimessut 2015", tuhannet ihmiset tuskin matkustaisivat sen takia Helsinkiin marraskuussa.
Viime vuoden Slushissa koin samoja epäuskon ja turhautuneisuuden tunteita kuin käydessäni Piilaaksossa, joka tietenkin on Slushin ideologinen isänmaa.
Molemmat pursuavat yrityksiä, jotka hankkivat miljoonia ratkoakseen ensimmäisen maailman ongelmia, jotka eivät ole ongelmia ensinkään. Tänä vuonna Slushissa oli paljon puhutun Woltin lisäksi useita muitakin firmoja, joiden liikeidean ydin on ratkaista helsinkiläisten ahdistus tilanteessa, jossa pitäisi saada ravintolaruokaa kotiin kuljetettuna.
Oma mutu-tuntumani oli kuitenkin, että tänä vuonna täysin mitättömiä asioita tekeviä startupeja oli entistä vähemmän, kun taas yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia ratkovien määrä oli kasvanut. Tämä ilmiö, jota voisi kutsua vaikka Slushin aikuistumiseksi, on enimmäkseen jäänyt huomaamatta sekä tapahtuman hypettäjiltä että kriitikoilta.
Slushissa nimittäin puhuttiin esimerkiksi siitä, millä tavoin teknologialla voidaan auttaa pakolaisia. Kansalaisjärjestöt esittelivät ongelmia, joihin ne pyysivät koodareilta ratkaisuja. Esimerkiksi Kenian World Vision toivoisi teknologiasta apua puhtaan veden jakelun ongelmiin.
Rahoitusta oli hakemassa startupeja, jotka pyrkivät ratkaisemaan ihan todellisia ongelmia: WeFarm välittää tekstiviestitse neuvoja ja tietoa maanviljelijöille kehitysmaissa. Maailmassa on 2,5 miljardia pienviljelijää, joista valtaosalla ei ole pääsyä internettiin. Ubongo Kids tekee oppimisesta hauskaa Tansaniassa. Suomalaisten, kiinalaisten ja vietnamilaisten perustajien Entocube on pohtinut, mistä maailman keskiluokkaistuvalle väestölle saadaan proteiinia, kun se alkaa sitä vaatia. Vastaus: hyönteisistä. Maapallo ei kestä enää suurta määrää uusia pihvinsyöjiä.
Slushilla on potentiaalia myös muuhun kuin pelifirmojen mainostamiseen, mutta tämä ei näy julkisuudessa. On kai selvää, että jos yhteiskunnallinen ja sosiaalinen merkitys olisi Slushissa se pääjuttu, Slushia ei pian olisi. Afrikan vesiongelmat eivät houkuta sijoittajia samaan tapaan kuin pelit ja vehkeet.

Tänä vuonna myös yliopistotutkijat pääsivät Slushissa pitchaamaan. He esittivät ideansa muutamassa minuutissa yleisölle ja tuomaristolle, jonka tehtävä oli pohtia, voisivatko hankkeet saada rahoitusta.
Aika outo klangihan siitä kieltämättä syntyy, kun selvästi asiansa osaava aivotutkija etsii Slushin lavalta rahoitusta tutkimukselleen samana päivänä kun yliopistolaiset esittivät poliittista lakkoa vastalauseena koulutusleikkauksille. Niiden seurauksena Helsingin yliopisto joutuu kenties irtisanomaan peräti 1200 ihmistä.
Helsingin yliopiston messuosastolla sain kuulla, että yliopisto on vasta alkutekijöissään tutkijoiden innovaatioiden kaupallistamisessa, mutta että tänä vuonna on syntynyt jo kaksi uutta firmaa ja muutama lisää on kehitteillä. Yliopiston on kuulemma pakko löytää uusia rahoituksen lähteitä.
Science Pitching -kilpailun tuomaristo moitti tutkijoita siitä, että liian moni heistä haki rahoitusta perustutkimukselle eikä valmiille liikeidealle. On käymässä niin, että perustutkimusta ei halua rahoittaa kukaan, eivät enkelisijoittajat eikä valtiovalta, vaikka ilman perustutkimusta ei synny innovaatioita.
Mutta onneksi pöhinä on tärkeintä.