Suomi ei ole cleantechin huippumaa, jos me kaikki kuolemme

4. lokakuu 2016, Hanna Nikkanen

Ilmaston lämpeneminen voi merkitä Suomelle taloudellisia voittoja, sanoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Ylen Spotlight-ohjelman sunnuntaisessa verkkouutisessa. (Sittemmin Berner on ehtinyt ensin kiistää ja sitten myöntää olleensa Spotlightin haastateltavana.)

Ministeri täsmensi logiikkaansa jälkikäteen: jäiden sulaessa koillisväylä avautuu ja lyhentää merimatkaa Aasiasta Eurooppaan. Bernerin mukaan se vähentää tavaran merenkulun päästöjä ja tahkoaa Suomelle pätäkkää, kunhan vain pääsemme mukaan oikeisiin hankkeisiin – jos siis lähdemme rakentamaan infrastruktuuria Jäämerelle, kun Arktis alkaa täyttyä ruoppaajista, rahtilaivoista ja öljytankkereista.

Toimittajilla ja poliitikoilla on ollut tapana etsiä kultareunuksia, kun he puhuvat ilmastonmuutoksesta. Niin tehdään siksi, että aihe on masentava. Pelätään, että suora puhe tulevaisuusskenaarioista lamauttaisi kuulijan tai ainakin rahoittajat. Siksi pahan mielen uutisten päälle on otettu tavaksi liimata pientä toivoa. "Jäätiköt sulavat, mutta Suomi sentään on cleantechin huippumaa."

Kun tätä on vuosia toistettu, se on alkanut vaikuttaa normaalilta. Niinpä Berner puhuu kevytilmastonmuutoksesta kenties täysin vilpittömästi. Kevytilmastonmuutos muuttaa maailmankauppaa ja vaikuttaa vesireitteihin, mutta vain vähän. Sen käänteet voi ennakoida tavalla, joka kutsuu suomalaista insinööriä yhteistyöhön. Sen voi kesyttää, ja Suomi voi selviytyä sen nettovoittajaksi.

Emme tiedä varmuudella mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kaikissa skenaarioissa edessä on niin suuria ja nopeita muutoksia, ettei Bernerin visio voi toteutua. Sen tiedämme melko varmasti. Siitä kertovat tutkimustulokset, ja se on Pariisin ilmastosopimuksen premissi, jonka Bernerin edustama hallitus ainakin teoriassa allekirjoittaa.

Jos yritämme pysäyttää lämpötilan nousemisen, hiilidioksidipäästöjä on leikattava heti ja paljon. Silloin Suomi ei todellakaan tee rahaa rakentamalla kaupankäynnin ja öljynporauksen infrastruktuuria sulavalle Arktikselle.

Jos taas annamme lämpötilan nousta, ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmakierteiden hallinta vaikeutuu nopeasti. Kun yhteiskuntia ylläpitävät luonnonjärjestelmät alkavat kaatua, kyse ei enää ole kesytettävästä muutoksesta – eikä Suomi silloinkaan tee rahaa Arktiksella, ei ainakaan kovin pitkään. Nykyarvioiden mukaan romahdukset eivät tässä skenaariossa koske tulevia sukupolvia, vaan tulevia vuosikymmeniä.

Rahan tekeminen Arktiksella ei siis ole vain huono idea. Se ei tule olemaan mahdollista.

Toiveikkuus ei sinänsä ole väärin. On ihan hyvä ajatella, että ihmiskunta voi vielä pelata korttinsa oikein ja että tulevassa niukempien resurssien maailmassa voi elää hyvää elämää. Se on jopa melko realistinen kultareunus: sellainen, jota osaa arvostaa, jos ajattelee että sen vaihtoehto on esimerkiksi väkivaltainen kuolema.

Mutta Bernerin haave maailmasta, jossa ilmastonmuutos on oiva renki alati vaurastuvalle Suomelle – se kuulostaa harhaiselta.