Puretaan, puretaan, mutta mitä?

18. maaliskuuta 2015, Ilkka Karisto

Kun Sanni Grahn-Laasonen (kok.) nimitettiin viime syyskuussa ympäristöministeriksi, pääministeri Alexander Stubb (kok.) antoi hänelle erityistehtävän: Grahn-Laasonen alkoi johtaa kansanedustajista koottua työryhmää, jonka tavoitteeksi asetettiin sääntelyn purkaminen.
Aihepiiri oli Grahn-Laasoselle ennestään rakas. Vuotta aikaisemmin hän oli julkaissut kansanedustaja Lasse Männistön (kok.) kanssa pamfletin, johon oli listattu 46 turhaa sääntöä ja lakia – osa niistä sellaisia, joiden puolesta Grahn-Laasonen ja Männistö olivat itse eduskunnassa äänestäneet.

Nyt Grahn-Laasosen sääntelytyöryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Viime perjantaina se luovutti eduskuntaryhmille raporttinsa, johon on koottu yli 400 ehdotusta sääntelyn purkamiseksi ja sujuvoittamiseksi. Ehdotukset on kerätty puolueilta, järjestöiltä ja kansalaisilta.
Excel-taulukon muotoon kirjoitetussa raportissa on paljon hyviä ajatuksia. On vaikea keksiä yhtään järkevää syytä, miksi irtisanottu ihminen ei saisi opiskella irtisanomisajallaan tai miksi parturi-kampaaja ei voisi pitää liikettään auki silloin kuin haluaa.
Ja ehkä kunnan terveystarkastajan ei olisi ihan pakko tarkastaa hiihtolatuja. Henkilökohtaisesti olisin valmis kannattamaan myös ehdotusta tuloverotuksen moottorisahavähennyksen poistamisesta. Mutta mitä pidemmälle työryhmän listaa lukee, sitä oudommalta se alkaa vaikuttaa.
Turhanpäiväiseksi sääntelyksi on siinä niputettu vähän kaikenlaisia asioita, ja niinpä työryhmän listalle on päätynyt sellaisia yhteiskuntapoliittisia ehdotelmia kuin Viron yritysveromalliin sirtyminen, keski- ja hyvätuloisten verotuksen alentaminen ja rikkidirektiivin höllentäminen.
Onpa joku keksinyt ehdottaa sellaistakin, että epäsosiaalisia ihmisiä (tarkemmin sanottuna mielenterveys- ja alkoholiongelmaisia) pitäisi valvoa tarkemmin taloyhtiöissä, enkä hyvällä tahdollakaan oivalla, mitä tekemistä tällä ehdotuksella on sääntelyn purkamisen kanssa.

Sääntelyn vastustamisesta on tullut poliitikoille kätevä iskulause, jonka varjolla voidaan ajaa mitä hyvänsä poliittista tavoitetta. Eihän kukaan nyt halua olla pikkusieluinen sääntelyn lisääjä.
Innokkaimpana sääntelynvastustajapuolueena on julkisuudessa esiintynyt kokoomus, joka kampanjoi näkyvästi ”norminpurkutalkoillaan”. Myös perussuomalaiset ja keskusta ovat innostuneet sääntelyn purkamisesta. Viime vuoden elokuussa keskusta julkaisi 101 toimenpiteen listansa, jolla byrokratiaa voisi keventää.
Juu, varmasti voisi ja kannattaisi – typeristä säännöistä sietääkin päästä eroon. Mutta sääntelystä ei ole mitään mieltä puhua yhtenäisenä monoliittinä, joka on joko hyvä tai paha. ”Kannatan sääntelyn purkamista” on lauseena ja poliittisena linjanvetona suurinpiirtein yhtä järkevä kuin ”Kannatan talojen purkamista”.
Mieleen tulevat ne äänekkäät ”holhousvaltion” vastustajat, jotka ovat ilmeisesti jo lapsina kärsineet ilmaisista neuvolapalveluista ja ilmaisesta peruskoulusta ja kärsivät yhä joka päivä kävellessään kuopattomilla jalkakäytävillä ja valuttaessaan kraanasta puhdasta vesijohtovettä.

Joskus pikkuasioidenkin sääntely voi olla järkevää, vaikka se pikkumaiselta kuulostaisikin. Sanni Grahn-Laasosen työryhmän listalle on päätynyt ehdotus siitä, että solariumlaitteiden valvontakäynneistä luovuttaisiin. Jos käyttäisin solarium-palveluita, en todellakaan haluaisi luopua laitteiden säteilyarvojen mittauksista.
Yksi sääntelynpurkajien vakioargumentti on se, että sääntöjä on yksinkertaisesti liikaa. Eduskunnan kirjastossa lait ja asetukset täyttävät jo 42 hyllymetriä, meitä usein muistutetaan. Mikä mittari se nyt sitten on olevinaan? Ovatko ne hyllymetrit jonkun tiellä?
Sanni Grahn-Laasonen on ilmoittanut kokoomuksen tavoitteeksi, että aina kun säädetään uusi pykälä, puretaan kaksi vanhaa.
Jos näin todella toimittaisiin, päädyttäisiin lopulta tilanteeseen, jossa lakeja ei olisi enää lainkaan.

Keskustelu sääntelyn purkamisesta pyörii pitkälti arkisten pikkuasioiden ympärillä. Samalla normien purkamisen nimissä voidaan kuin huomaamatta ajaa myös valtavan suuria muutoksia. Otetaan esimerkiksi kunnat. Julkisuudessa on kauhisteltu sitä, että kunnilla on jo yli 500 lakisääteistä tehtävää. Syksyllä 2013 hallitus ilmoitti, että vuoteen 2017 mennessä kuntien tehtäviä karsitaan siten, että saadaan aikaan miljardin euron säästöt.
Ajatus voi kuulostaa järkevältä. Onhan kuntien velvoitteissa varmasti ties mitä turhaa, romuautojen siirtovelvollisuutta ja sen sellaista. Mutta kun kunnanjohtajilta on kysytty, miten nuo miljardin säästöt saadaan aikaan, vastaus on selvä: ei mitenkään muuten kuin karsimalla keskeisistä sosiaali- ja terveyspalveluista ja koulutuksesta.
Miljardin säästöt saataisiin aikaan esimerkiksi sillä, että Suomesta lakkautettaisiin kaikki lukiot ja kirjastot. Näin ei tietenkään tehdä, vaan kunnat viiltävät juustohöylällä kaikkialta, mistä valtio ei sitä estä. Kun normeja puretaan, kunnille avautuu mahdollisuus säästää esimerkiksi vanhusten laitoshoidosta, päivähoitomenoista, vammaispalveluista ja lastensuojelusta.
Kätevää on se, että poliitikot voivat perustella näitäkin leikkauksia turhan sääntelyn karsimisella, aivan kuin kyse olisi saman kokoluokan kysymyksestä kuin se, saako Pori Jazzin festivaalialueelle viedä pillimehua vai ei.

Kun Sanni Grahn-Laasonen viime viikolla luovutti sääntelytyöryhmänsä ehdotukset eduskuntaryhmille, hän esitti toiveen, että niitä hyödynnettäisiin seuraavan hallituksen hallitusohjelmaa kirjoitettaessa.
Mikäs siinä. Mutta ehkä voitaisiin sopia yksi sääntö jo kevään vaaliväittelyjen varalle. Joka kerta kun poliitikko lausuu sanat ”turhan sääntelyn purkaminen”, häneltä tulee kysyä: tarkoitatko nyt tähtisädetikkujen myyntirajoitusten höllentämistä, osinkojen verotuksen keventämistä vai kenties lasten, vanhusten ja vammaisten palveluiden karsimista?