Pieni journalistipalkinto 2015 Timo Harakalle

10. maaliskuuta 2015, Sivuääniä-toimitus

Vuoden 2015 Pienen journalistipalkinnon voittaja on Timo Harakan EU-reportaasi Spagettivatikaani (Image 3/1994)

Raadin mukaan voittajajuttu ”avaa EU:n koneiston kiemuroita tavalla, joka on EU:ta käsittelevissä lehtijutuissa vieläkin harvinaista”.

”Harakka nimittäin kirjoittaa EU:sta ymmärrettävästi, näkemyksellisesti ja viihdyttävästi. Spagettivatikaani on virkistävän ilkikurista ja kantaaottavaa journalismia. Nykyään tuskin yksikään lehti julkaisisi virkettä, jossa suositellaan vientiteollisuuden lobbarin työntämistä King Kongin peräpuikoksi. Harakka ei silti sorru viiden pennin euroskeptisyyteen. Hän näkee Brysselin arkisten absurditeettien taakse ja asettuu itsekin lopulta unionin kannattajaksi. Harakan EU-analyysi on yhä yllättävän ajankohtainen. Lukemisen arvoinen se olisi joka tapauksessa, koska parhaiden reportaasien tapaan teksti on täysin ajatonta.”

Pieni journalistipalkinto -voittaja sai perinteisesti palkinnoksi oman juttunsa lp-levyllä, näyttelijä Ville Tiihosen lausumana. Palkinto jaettiin Pieni journalistipalkinto -gaalassa Sanomatalon Painobaarissa.

Kuuntele voittajajuttu.

Lue voittajajuttu.

Tämän vuoden muut ehdokkaat olivat Tuija Pallaste ja Oskari Onninen. Gaalassa jaettiin ensimmäistä kertaa myös Pieni kunniamaininta. Sen sai Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen.

Vuoden 2015 kaikki ehdokkaat ja raadin perustelut.

Pieni journalistipalkinto on Long Playn ja Hitaan journalismin yhdistyksen jakama tunnustus milloin tahansa julkaistusta hyvästä kotimaisesta jutusta.