”Mulla on tällainen outo juttu”

6. toukokuu 2015, Anu Silfverberg

”Olen alkanut kantaa mukanani paperinenäliinoja näitä haastatteluja varten”, kertoi toimittaja Maria Pettersson kuukausi sitten. Hän oli tehnyt jo pitkään ensi sunnuntaina ilmestyvää Long Play -juttuaan, jossa haastateltavat kertovat, millainen oli heidän viimeisin seksikokemuksensa. Jutussa oli tarkoitus päästä tavanomaisia seksikyselyitä syvemmälle ja löytää mahdollisimman erilaisia ihmisiä kertomaan, miten he päätyivät harrastamaan seksiä, mitä he oikeasti tekivät, ja mitä heidän mielessään silloin liikkui.
Pettersson lähestyi kymmeniä ihmisiä, joista noin kolmannes kieltäytyi. Tietysti mukana on silloin joitain ihmisiä, joiden on tavallista helpompi puhua seksistä. Mutta oli myös ihmisiä, jotka eivät ole puhuneet seksistä koskaan edes kumppanin kanssa.
Nenäliinoja Pettersson alkoi kantaa laukussaan, koska aika moni itki jossain vaiheessa.
Eräs petipuuhista täysin rinnoin nauttinut naistenmies kertoi siitä, miten joutui isoon leikkaukseen ja tiesi seksielämän loppuvan. Sen jälkeen kaupunki ympärillä muuttui: ”Vaikeinta on nähdä paikkoja, jotka jotenkin liittyvät seksiin”, hän sanoi. ”Kadunkulma, jossa olen suudellut jotakuta intohimoisesti, tai puisto, jossa minulta on otettu suihin. Helpompaa on tavata mimmi, joka otti minulta suihin, mutta paikan ohi käveleminen ja sen näkeminen on tosi vaikeaa.”

Pettersson otti juttuun lopulta 20 ihmistä. Heidän elämänsä ja tilanteensa olivat varsin erilaisia.
Yksi teki sen ensimmäistä kertaa, toisella viimeisestä kerrasta oli vuosikymmeniä. Siinä missä eläkeläismies muisteli elämänsä ainutta, ihanaa kumppania, sata miestä kellistänyt nuorukainen mietti vieraassa sängyssä: Onko tämä sittenkään Janne?
Petterssonin mukaan haastatteluissa oli yksi yhdistävä piirre: oletus, että on jokin asia nimeltä normaali, ja itse ei sitä tavoita.
”Surullista oli se, että ihmisillä on kaikenlaisia ongelmia ja kaikki ajattelevat, että ne ovat ainutlaatuisia. Haastateltavat saattoivat aloittaa sanomalla että ’mulla on tällainen tosi outo juttu’, ja siihen mennessä olin kuullut sen saman jutun monta kertaa.”

Moni haastateltava kuvaili, miten vaikeaa seksiin on keskittyä. Ajatukset lähtevät harhailemaan, ja sen jälkeen sitä on vaikea pysäyttää. Eräs haastateltava viittasi Woody Allenin elokuvaan Miehiä ja vaimoja, jossa yksi päähenkilöistä kertoo terapeutille, kuinka päätyy sängyssä analysoimaan, ketkä lähipiirin ihmiset ovat kettuja ja ketkä siilejä.
”Lopulta maailman kaikki asiat tulevat päälle ja sitä makaa siinä ja katsoo partneriaan ja miettii että miksi mä en vain voi olla tässä rauhassa, miksi ajattelen näin paljon.”
Mutta kyllä haastatteluissa myös naurettiin.
”Seksi on aika huvittava asia. Kun sitä alkaa seikkaperäisesti kuvata, tajuaa itsekin, että ulkopuolelta katsottuna tämä on aika hassua.”
Ilahduttavinta Petterssonin mielestä oli se, miten lempeitä ihmiset ovat kumppaniaan kohtaan.
”Puolisoni on kauneinta, mitä maailmankaikkeudessa on”, perheenäiti kuvasi naisystäväänsä.
”Vaimon koko olemus on ihana”, kertoi yhden naisen kanssa elämänsä jakanut eläkeläismies.
”Muistan varmaan vielä kuollessani, miltä se tuoksuu”, lukiolaistyttö sanoi rakastajastaan.
Kumppaneita ei haastatteluissa juuri haukuttu: ongelmat liittyivät aina omaan päähän ja omaan kroppaan.
”Ihanimpia olivat sellaiset haastattelut, joista välittyi ja näkyi, että parilla on ollut hauskaa. Niillä on joku yhteinen juttu, johon kukaan muu ei pääse käsiksi, mutta kun siitä kertoo, leviää hölmö virne naamalle.”

Lue Maria Petterssonin juttu kahdenkymmenen eri ikäisen ihmisen viimeisimmästä seksikerrasta: Vika kerta