Miten pahaksi tullaan?

2. lokakuu 2013, Hanna Nikkanen, Anu Silfverberg

Long Playn uudessa jutussa Pimeyden ydin tapaamme neurobiologi James Fallonin, ammattimaisen psykopaatin.

Fallonilla on omien sanojensa mukaan psykopaatin aivot, väkivaltarikollisen geenit ja todella kamala luonne. Hän on kuitenkin elänyt kivan elämän läheisten keskellä.

Onko hänen tarinansa alkuunkaan uskottava?

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, THL:n tutkimusprofessori ja Suomen virallinen pahuuden asiantuntija Hannu Lauerma nyökkäilee.

”Niin, tietty biologinen konstituutio ei ole kohtalo, koska noin puolet ihmisen asosiaalisesta käyttäytymisestä määräytyy kasvuympäristön puolesta.”

Mutta kertoisiko psykopaatti olevansa psykopaatti?

”Ehkä näin: Miksipä ei kertoisi. Se voi tuoda rahaa ja mainetta. Hänellä on kuulemani perusteella suuri rooli julkisena psykopaattina. Hän voi toteuttaa suurellista minäänsä ja saada taloudellista etua. Ei se ole keltään pois.”

 

Lauerma tuntee psykopaatit. Hänen arvioitavakseen tulevat tätä nykyä kaikki Suomen elinkautisvangit, jotka halajavat vapauteen. Niin on ollut siitä asti, kun juuri vankilasta vapautunut mies tappoi kolme ihmistä Porvoossa McDonald’sin edessä kesällä 2010.

Lausunnoissaan Lauerma arvioi väkivaltaisen käytöksen uusimisen todennäköisyyttä. Hänen kohtaamissaan ihmisissä psykopaatteja on paljon: henkirikollisista kolmannes, kaikista vangeista 17 prosenttia.

Millaista heidän kanssaan on keskustella?

"Psykopaatti saattaa vaikuttaa alkuun tosi mukavalta tyypiltä. Jossain vaiheessa sitten tajuaa, että hän pystyy väistelemään ja ohjailemaan keskustelua hyvin manipulatiivisesti. Siitä saattaa tulla aika epätodellinen olo, ja huomaa ihmettelevänsä, mikä tässä tarinassa oikein on totta."

 

Psykopatia-termi on kärsinyt inflaatiosta. Sitä käytetään leimakirveenä. Oikeastaan suurin osa psykopatiaa käsittelevästä populaarista kirjallisuudestakin vaikuttaa jotenkin oudon mustavalkoiselta. Vai mitä pitäisi ajatella vaikkapa eri puolilla maailmaa käytettävän psykopaattitestin isän Robert Haren kirjan nimestä Snakes in Suits?

Nimi vihjaa, että psykopaatit eivät ole ihmisiä lainkaan. Sellainen suhtautuminen muihin vaikuttaa melkein, no, psykopaattiselta.

”Olen ihmetellyt samaa”, Lauerma sanoo. ”Popularisoivat psykokirjat ovat aika köykäisiä. Sopii olettaa, että millään lailla merkityksetöntä ei ole se, että ikääntyneiden emeritusproffien sosiaaliturva on muuten Yhdysvalloissa aika heikko.”

Psykopatiaa popularisoiville kirjoille ja -artikkeleille on kysyntää. On houkuttelevaa tehdä pahuudesta lääketieteellinen diagnoosi. Silloin on helppo kuvitella, että pahuus on järjellä rajattavissa, ja meissä itsessämme, terveissä ihmisissä, ei sitä ole.

Siksi kai itsekin lähdimme tekemään aiheesta juttua.

 

Artikkelimme piti alunperin tutkia ihmisen pahoja tekoja juurta jaksaen. Tiedättehän: kahdeksanvuotiaan Eerikan surma, Anders Breivik, teinityttöjä vankinaan pitänyt Ariel Castro. Miten sellainen on mahdollista? Ajattelimme, että neurobiologit ja kriminaalipsykologit voisivat kertoa meille, mikä saa jotkut ihmiset tekemään niin käsittämättömän kauheita asioita. Mitä inhimillinen pahuus on?

James Fallonia meidän piti haastatella asiantuntijana. Mutta kun otimme häneen yhteyden, juttu menikin sitten nopeasti sivuraiteelle. Päädyimme laukkakilpailuihin Norjaan. Oli kansallispäivä, norjalaiset olivat kansallispuvuissaan ja umpihumalassa. Kukaan ei halunnut puhua Breivikistä ja kaikki oli hieman absurdia. Lopulta itse kysymys alkoi vaikuttaa hassulta.

Kun Lauermalta kysyy, mitä pahuus on, hän vastaa vain: ”Tuhoavaa käyttäytymistä, jossa toisten ihmisten oikeuksia ei oteta huomioon.”

Se ei ole psykopaattien yksityisomaisuutta.

Sodissa enemmistö voi tempautua mukaan julmuuden kierteeseen. Silloin poikkeuksellisia ovat ne, jotka eivät siihen suostu.

”Heitä on ilmeisen vähän”, Lauerma sanoo. ”Eikä juuri kukaan voi tietää miten itse käyttäytyisi.”

Lue juttu: Pimeyden Ydin