Miksi karhu kuohittiin?

18. joulukuu 2014, Ilkka Pernu

Verohallinnolla oli tänä vuonna vaikeuksia saada veroilmoitusten tarkastamista ajoissa valmiiksi. Sumaa helpotettiin elokuussa ohjeistuksella, joka vesitti valvontatoimia. Esimerkiksi muiden kuin taiteilijoiden ja freelancereiden alle 5 000 euron tulonhankkimiskulut määrättiin hyväksyttäviksi sellaisinaan. Tämä selviää Long Playn haltuunsa saamasta salaisesta asiakirjasta. Höllennys teki verotuksesta epätasa-arvoista: ne, joiden veroilmoitus tarkastettiin uuden ohjeistuksen jälkeen, saivat mahdollisuuden isoihin, aiheettomiin verovähennyksiin. Muut joutuivat normaaliin tarkasteluun.
Toimittaja Juha Kauppinen ja MTV Uutisten tutkivan ryhmän toimittaja Salla Vuorikoski tutkivat Verohallinnon tehostamistoimia yhdessä. Long Play ja MTV Uutiset julkaisivat juttunsa samanaikaisesti.

Juha Kauppinen, miksi nämä asiat piti kertoa?
”Verohallinto on älyttömän ison mullistuksen kourissa ja vähennysvaatimukset, jotka se ilmeisesti kohtaa seuraavan kolmen vuoden aikana osoittavat, että mullistus tulee mitä todennäköisimmin jatkumaan ja yltymään. Verohallintoa on resurssipulan vuoksi alettu viedä ihan uuteen suuntaan.”

Millainen mullistus se on?
”On siirrytty pehmeämpään suuntaan, muun muassa ihmisten valistamiseen valvonnan ja sanktioiden sijaan. Mullistus on niin iso, että ainakin mahdollisuus yhteiskunnalliselle keskustelulle täytyy avata. On ihan relevantti kysymys, voiko verottajan uskottavuus esimerkiksi alkaa rapautua vaikka verokertymä juuri nyt olisikin riittävän iso. Ja koska Verohallinto on valtion instituutti, asia kuuluu kaikille. Jos verottajan uskottavuus rapautuu, sillä on asiantuntijoiden mukaan vakavia seurauksia. Tämänkin hallinnon alan toimintaa tulee voida läpivalaista. Se ei saa olla taho, joka on kaiken keskustelun yläpuolella.”

Jutussasi esiintyy nimettömiä lähteitä ja salaisia tietoja. Miksi?
”Verohallinnon kovasta viestintäpinnasta on vaikea päästä läpi millään muulla keinolla kuin antamalla puheenvuoro niille, jotka ovat hallinnon sisällä. Vuonna 2013 valtion veroja kerättiin 42 miljardia. Se on niin iso summa, että alle voi hukuttaa minkä tahansa keskustelun. Hei, 42 miljardia euroa, pulinat pois. Pinnan alla on kuitenkin tuon saamamme asiakirjan ja haastattelulähteiden perusteella käynnissä iso muutos.”

Yllättikö jokin juttua tehdessä?
”Minut yllätti se, että miljoonista veroilmoituksista vain satojatuhansia tutkitaan oikeasti. Ilmoituksia siis valvotaan koneellisesti, mutta virkailijat tutkivat vain tuon verran. Tämä tieto ei ehtinyt juttuun, koska Verohallinto kertoi sen viime hetkellä. Maallikkona ensimmäinen ajatus on, että satoja tuhansia ilmoituksia on aika vähän. Siis murto-osa miljoonista veroilmoituksista.”

Mitä veroilmoituksen tutkiminen käytännössä tarkoittaa?
”Virkailija katsoo mitä veroilmoituksessa lukee. Tästä on suurimmalta osin luovuttu. Tilalle on tullut systeemi, jossa kone nostaa riskianalyyseihin perustuen veroilmoituksen tarvittaessa virkailijan tutkittavaksi. Juttumme kertoo siitä, että elokuussa tähän systeemiin tehtiin porsaanreikiä. Kun systeemi nosti esille veroilmoituksia, virkailija käytännössä vain klikkaili ne valmiiksi, jos esimerkiksi tulonhankintakulut olivat alle 5000.”

Osta juttu täältä: Kuohittu karhu