Lapsen etu ja muita vetovoimatekijöitä

17. marraskuu 2016, Anu Silfverberg

Juha Kauppisen jutussa Iivisniemen pesänjakajat kerrotaan, millaisia kamppailuja hallituksen kulisseissa käytiin kun turvapaikkapolitiikkaa viime vuoden lopulla kiristettiin. Etenkin perheenyhdistämisen tulorajat olivat vaikea pala monille poliitikoille. Lain muutoksen myötä turvapaikan saanut perheenyhdistäjä voi olla velvoitettu ansaitsemaan 2 600 euroa nettona. 

Kauppisen jutun alussa sanottaan, että ”[perheenyhdistämisen] tulorajat koskevat myös alaikäisinä maahan saapuneita turvapaikanhakijoita”. Väite osoittautui yllätävän vaikeaksi vahvistaa. Virallista ohjeistusta ei tahtonut löytyä ja julkisuudessa esitetyt tiedot olivat ristiriitaisia. Esimerkiksi Nasima Razmyar (sd.) oli aiemmin sanonut eduskunnassa, että alaikäisen pitäisi ansaita 2 600 euroa saadakseen vanhemmat ja sisaren Suomeen. Tuo luku perustui kuitenkin laskelmalle, jossa perheenyhdistämistä haki aikuinen. Siitä, mitä alaikäisen tulisi tienata ei löytynyt laskelmaa. Laki ei sano turvapaikan saaneen lapsen tulorajoista mitään.

Tavasimme lakia ja Migrin sivuja myöhään illalla ennen jutun julkaisua. Lopulta Kauppinen otti yhteyttä lakimuutosta läheltä seuranneeseen lähteeseen, joka selitti: ”Siitä ei tavallaan ole mustaa valkoisella, koska kyse on nimenomaan kaikkea koskevasta säännöstä. Poikkeusta ei ole tehty.” Lapsia ei siis laissa mainita, koska heidät on päätetty jättää mainitsematta.

Se miten tähän päädyttiin, käy ilmi hallituksen esityksestä. Siinä lukee: ”Esityksen valmistelussa on arvioitu mahdollisuutta säätää poikkeus turvattua toimeentuloa koskevasta vaatimuksesta tilanteissa, joissa perheenkokoaja on yksin maahan saapunut alaikäinen. Taustalla on lähtökohta, jonka mukaan alaikäisen lapsen ei yleensä ole mahdollista huolehtia vanhempiensa toimeentulosta.”

Tuon lähtökohdan mukaan ei kuitenkaan päädytty toimimaan. Hallitus katsoo, että lasten vapauttaminen perheenyhdistämisen tulorajoista voisi ”näyttäytyä maahanmuuttohalukkuutta lisäävänä vetotekijänä”. Sen sijaan tilanteet arvioidaan ”lapsen edun tai poikkeuksellisen painavan syyn nojalla yksittäistapauksessa”.

Toisin sanoen vastuu siirtyy yksittäiselle virkailijalle.

Se on huono uutinen turvapaikan saaneille lapsille, jotka ovat erossa perheestään. Maahanmuuttoviraston kielteisistä päätöksistä tehtyjä valituksia läpikäyneet tutkijat ovat havainneet, että lapsen edun merkitys on viraston päätöksissä kautta linjan hyvin vähäinen.

Asiaa on selvittänyt myös Pakolaisneuvonta, joka kävi keväällä 2015 vuoden ajalta läpi asiakkaittensa turvapaikka- ja perheenyhdistämispäätökset, joihin liittyi lapsia. Selvityksessä sanottiin: ”Lapsen etu on jäänyt kokonaan arvioimatta reilusti yli puolessa päätöksistä, vaikka sekä kansalliset lait että kansainväliset sopimukset velvoittavat siihen kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä.”

Elokuussa Jeanette Björkqvist kertoi Long Playn jutussaan, että Suomi käännyttää ihmiskaupan uhreja, joilla on pieniä lapsia. Päätöksiin perehtynyt tutkija Venla Roth piti viraston tapaa käsitellä lapsen etua hyvin ongelmallisena. Moniin Long Playn haltuunsa saamiin turvapaikkapäätöksiin oli liitetty lääkärinlausuntoja, joissa lääkäri puolsi äidin ja lapsen jäämistä Suomeen. Jotkut äidit olivat niin huonossa kunnossa, etteivät he lääkäri mukaan pystyneet huolehtimaan lapsistaan tavalla, joka tukee näiden kehitystä. Heidänkin kohdallaan lapsen etu on yksittäistapauksena punnittu.