Kyvytön, ennen kaikkea haluton

6. helmikuuta 2015, Anu Silfverberg

Otsikko oli informatiivinen: ”Valvira ei pidä kansalaisten sananvapautta lainsäädännöllisenä porsaanreikänä.”
Viraston sivuilla julkaistun tiedotteen sisältökin oli informatiivinen, mutta se oli myös taidetta.
Aihe oli alkoholimainonta. Kun lehdistössä oli aiemmin julkaistu (virheellisiä) juttuja, joiden mukaan Valvira kieltää yksityishenkilöitä julkaisemasta alkoholijuomien nimiä ja kuvia, nyt oli puolestaan älähdetty, miksi virasto ei puutu Lahdentien varteen ilmestyneeseen Koffin ykkösoluen mainoslakanaan.
Ei näin, sanoi Valvira.

"Jokainen voi omilla Facebook-sivuillaan yksityishenkilönä kehua alkoholijuomia nimeltä mainiten niin paljon kuin haluaa”, tiedotteessa ilmoitettiin.
"Hän voi ottaa vaikka joka päivä valokuvan itsestään juomassa viskiä tai vodkaa, tai mitä nyt juokin, ja laittaa kuvan omille sivuilleen. Hän voi myös ripustaa omille mailleen vaikkapa Koffin lakanan. Jos hän ripustaa sen kaupungin maille, kaupunki päättää, saako lakana olla siellä. Valviran virkamiehet eivät mene sitä poistamaan.”
Ja: "Valviran näkökulmasta on kummallista, että media on arvostellut kärkkäästi kaikkia niitä toimenpiteitä, joihin Valvira on alkoholilain perusteella eduskunnan sille määräämiä tehtäviä hoitaessaan ryhtynyt.”

Ihanaa.

Luin tiedotteen viikonlopun aikana kahdeksan kertaa, niistä kolme kertaa ääneen eri yleisöille. Homma vain parani joka lukukerralla.
Sävy oli niin kohtelias, mutta niin lakoninen! Kertojaääni oli kuin virkamiehen, joka on sinnikkäästi kestänyt latteuksia ja keskinkertaisuutta, mutta saanut nyt mittansa täyteen. Lauserytmi oli iskevä: ”Valvira on kyvytön, mutta ennen kaikkea haluton rajoittamaan kansalaisten sananvapautta.” Herkullista oli sekin, miten Valvira puhui tiedotteessa Valvirasta kolmannessa persoonassa. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto olikin äkkiä henkilö, jolla on velvollisuuksia, toiveita ja ääni.
Tiedotteen lopussa luki ryhmänjohtaja Kari Kunnaksen nimi. Kehitin hänestä välttömästi pakkomielteen. Maanantaiaamuun mennessä olin lukenut kaikki Kunnaksen lehtihaastattelut ja luonut hänelle mielessäni henkilöhistorian ja persoonan (”vaatimaton, sarkastinen nero”). Esitin tutulle kustannustoimittajalle, että Kunnakselta tulisi viipymättä julkaista Valvira-romaani. Lähetin fanikirjeen Valviraan.
Siinä vaiheessa kun Kari Kunnaksen ylistys yksityisellä Facebook-seinälläni oli jo saavuttanut koomiset mittasuhteet, tapahtui käänne. Kunnas vastasi: hänen nimensä oli lopussa yhteyshenkilönä, mutta tekstin oli kirjoittanut viestintäpäällikkö Tarja Tamminen.
Hetken aikaa se tuntui pettymykseltä: lehdistölle hiiltynyt virkamies oli hauskempi tarina kuin tiedottaja. Tiedottaja ei ole koskaan hallinnon ”kasvot”, eikä hän siksi voinut mielessäni olla se Valvira, johon tekstissä kolmannessa persoonassa viitattiin.

Hetken rauhoituttuani ymmärsin, että oikeastaan oli parempi näin. Nimittäin tiedottajilta saa harvoin lukea tällaisia tekstejä, hallinnon alan tiedottajista puhumattakaan. Ja juuri heiltä pitäisi. Ryhdyin uuteen kirjeenvaihtoon, nyt viestintäpäällikkö Tammisen kanssa. Nimen takaa paljastui kymmenien vuosien uran hallinnon alalla tehnyt ammattilainen, jolla oli aito halu edistää parempaa, hauskempaa ja selkeämpää virkamieskieltä.
Tämä ei ole pikku juttu, koska kieli ei koskaan ole. Kotimaisten kielten keskus (joka taistelee väsymättä hyvän puolesta pahaa vastaan) keskittyy parhaillaan virkakieleen isolla kampanjalla. Sen nettisivuilla voi esimerkiksi tehdä virkakielitestin sekä oppia, kuinka paljon parempi kieli säästää rahaa, työtunteja ja ihmishermoja.
Ennen kaikkea hallinnon kielellä on väliä, koska se on vallan kieltä. Kielen taakse voi kätkeytyä, sillä voi hämmentää ja väistää vastuun, sillä voi sulkea ihmisryhmiä ulkopuolelle. Jos hallinto on kyvytön, mutta ennen kaikkea haluton puhumaan ihmisille ymmärrettävästi, vetävästi ja jopa hauskasti, se näyttäytyy etäisenä ja vihamielisenä.

Anu Silfverberg on Long Playn päätoimittaja. Hänen Long Play -juttujaan ovat Katoaminen, Pimeyden ydin ja Himasen etiikka.