Karanteeni, Äitikortti ja Uschanovin kokoelmat Long Playn kaupassa!

22. helmikuuta 2016, Anu Silfverberg

Long Playn sivuilla on myynnissä myös tekijöiden muita teoksia sähkökirjoina, sopuhintaan. Kirjat saavat keväällä oman etusivunsa, mutta siihen asti niitä pääsee tutustumaan vaikkapa oheisten linkkien kautta. (Kirjat ovat ilmestymisjärjestyksessä.)

Antti Järvi ja Hanna Nikkanen: Karanteeni
Karanteeni kertoo Suomen ensimmäisistä aids-potilaista ja siitä, miten tauti ja sitä koskeva uutisointi vaikuttivat Suomen homoyhteisöön, joka oli vasta saavuttanut ensimmäiset voitot seksuaalisen tasavertaisuuden tiellä. Kirja kertoo myös syrjinnästä, jonka kohteiksi sekä seksuaalivähemmistö että heteroseksuaaliset hiv-positiiviset joutuivat.

Anu Silfverberg: Äitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä
Äitikortti on utelias, ihmettelevä, ärtyisä ja vähän absurdikin kirja vanhemmuudesta. Sen teemoja ovat sukupuoli, seksuaalisuus, eläimen ja ihmisen suhde, aikuisuuden ja lapsuuden ero.

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi
Miksi suomalaiset, jotka ovat rikkaampia kuin juuri mikään muu kansa koko ihmiskunnan historiassa, esiintyvät jatkuvasti köyhinä ja kipeinä? Entä miksi he valittavat ehtimiseen poliitikoistaan, mutta arvostavat silti omaa poliittista järjestelmäänsä enemmän kuin juuri ketkään muut? Kolmannessa teoksessaan Tommi Uschanov ajattelee Suomea ja suomalaista kulttuuria, sen suunnatonta erikoisuutta ja yhtä valtavaa tavallisuutta.

Hanna Nikkanen: Verkko ja vapaus
"Verkko ja vapaus" tutkii verkon pimeää ja valoisaa puolta. Kirjassa käydään muun muassa Kuubassa, Egyptissä ja Islannissa selvittämässä, millaista on hyvä digitaalinen elämä, ketkä sitä uhkaavat ja mistä löytyvät verkon riemastuttavimmat uudet mahdollisuudet. Internetissä pesivät sekä vapausunelmat että ihmiselämän rujoimmat puolet. Kiinan ja Saudi-Arabian viranomaisille digitaalinen viestintäteknologia on ollut onnenpotku, ja eurooppalaisille yrityksille urkintavälineiden kauppa on hurjaa vauhtia kasvava bisnes.

Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
Anu Silfverbergin esseekokoelma käsittelee mielipiteitä ja tunteita. Tunteet ovat sotkuisia ja usein piinaavia, ja siksi kai toiveikkaasti teeskennellään, että ne kuuluvat yksityisen piiriin, kun taas järki kuuluu yhteiskuntaan. Kokoelman esseet etsivät ihmisen paikkaa. Ne ovat liikettä kohti toisia eläimiä, sukupuolta, kansallisuutta tai toisten ihmisten jumalia.

Johanna Vehkoo: Painokoneet seis!
Onko journalismi kriisissä? Millainen on uuden median suhde demokratiaan? Entä laatujournalismi vielä pelastaa? Toimittaja ja Long Playn perustajajäsen Johanna Vehkoo kertoo, mistä journalismin ja tiedonvälityksen muutoksessa on kyse.

Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus
Vuoden 2008 Suomessa vain 17 prosenttia kansalaisista tiesi kotikuntansa veroäyrin. Huikeat 38 prosenttia osasi nimetä hallituspuolueet oikein. Silti hallitusta haukutaan ja veroista maristaan – mutta millä lihaksilla? Suuri kaalihuijaus on kirja yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä ja sen kauaskantoisista seurauksista niin Suomessa kuin maailmallakin.

Hanna Nikkanen: Viaton imperiumi
Suomi on yksi maailman vauraimmista maista, ja meidän nokiamme, botniamme ja outokumpumme toimivat kaikkialla maailmassa. Vaurautemme nojaa Etelän raaka-aineisiin ja kasvaviin markkinoihin. Kun suomalaistaustaiset jättiyritykset perustavat plantaaseja Kiinaan, rakentavat televerkkoja Lähi-itään tai kaivavat kobolttia Kongon tantereesta, ne vaikuttavat lukemattomien paikallisten ihmisten kohtaloihin. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu kirja purkaa yritysvastuun käsitettä konkreettisesti, esimerkkien avulla.

Tommi Uschanov: Mikä vasemmistoa vaivaa? Sukupolvi sitten Suomen eduskunnasta oli vasemmistoa jopa yli puolet, 2000-luvun alkuvuosina vajaa kolmannes. Jos ihmisiltä kysytään, mitä he haluavat, vastaukseksi saadaan enimmäkseen vasemmiston kannattamia asioita. Mutta miksei se näy enää politiikassa?