Hallitusta ajaa tieto, paitsi silloin kun sitä ajaa ideologia

30. elokuu 2015, Anu Koivunen

Neljän vuoden kuluttua Suomi on maa, jossa poliittiset päätökset perustuvat tietoon, lupaa Juha Sipilän hallitus.
”Johtamista ja toimeenpanoa on rohkeasti uudistettu vahvistamalla tietoon perustuvaa päätöksentekoa”, hallitusohjelmassa sanotaan. Tavoitteena on vahvistaa ”hallinnonalojen rajat ylittävää, tietoon perustuvaa johtamista ja toimeenpanoa”.
Tietoon perustuvaa politiikkaa lupaa sekin, että valtioneuvoston yhteyteen aiotaan perustaa lainsäädännön vaikutusarviointielin.

Näissä linjauksissa näkyy edellisten hallitusten saama kritiikki ja niiden valmistelemat ehdotukset lainvalmistelun ja hallituksen työskentelyn kehittämiseksi.
Ja tutkittua tietoa kyllä tullaankin tarvitsemaan. Hallitusohjelmaa lukiessa oppii, että hallitus aikoo selvittää paitsi maahanmuuton kustannuksia ja vaikutuksia, myös yritysverotusta, paikallista sopimista, yksinelävien asemaa yhteiskunnassa, metsien ja vesialueiden virkistys- ja matkailukäyttöä, sote-järjestelmän rahoitusvaihtoehtoja ja tietoverkkorikollisuuden torjuntaa.

Olemassaolevaa tietoa hallitusohjelman tekijät eivät kuitenkaan aina arvosta. Välillä linjaukset ovat selkeässä ristiriidassa tutkitun tiedon kanssa. Ilmeinen esimerkki on hallituksen keskeinen tavoite nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin ja vahvistaa työllisten määrää 110 000 henkilöllä. Siihen päästäkseen hallitus ”arvioi kriittisesti kaikkia sellaisia tukijärjestelmiä, jotka ohjaavat työkykyisiä ihmisiä pitkäaikaisiin poissaoloihin työmarkkinoilta.” Tästä syystä esimerkiksi vuorotteluvapaajärjestelmän ehtoja tiukennetaan. Mutta kotihoidontukea hallitusohjelma ei mainitse sanallakaan. Käytännössä se merkitsee, että huomattava määrä naisia on pitkiä aikoja poissa työmarkkinoilta. Perheistä 88 prosenttia käyttää kotihoidontukea, ja sitä nostavat 97-prosenttisesti äidit. Siinä missä esimerkiksi Tanskassa alle 3-vuotiaista lapsista 70 prosenttia on päivähoidossa, Suomessa sama osuus hoidetaan kotona. Vaikka hallitus väittää tarkastelevansa kriittisesti kaikkia työllisyyteen vaikuttavia tukijärjestelmiä, tästä se vaikenee täysin. Kuitenkin tutkimuksista tiedetään, että kotihoidontuki heikentää naisten työllisyyttä ja työmarkkina-asemaa.

Nyt hallitus haluaa laajentaa kotihoitoa myös ikäihmisten hoivaan. Kun hoivavastuuta siirretään koteihin ja visioidaan ”kaiken ikäisten omaishoitoa”, hoiva siirtyy pääosin naisille, jotka työskentelevät omaishoitajina pienellä palkalla tai korvauksetta – sen sijaan että olisivat töissä.

Hallitus aikoo myös purkaa ”työn vastaanottamista estäviä kannustinloukkuja” ja ”uudistaa sosiaali- ja työttömyysturvaa tavalla, joka kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen”. Mutta samaan aikaan se kuitenkin rajaa subjektiivista päivähoito-oikeutta, leikkaa varhaiskasvatuksesta ja nostaa niin päivähoitomaksuja kuin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittäviä maksuja – eli heikentää juuri niitä palveluja, joiden tutkitusti tiedetään tukevan työssäkäyntiä. Päivähoidon saatavuus, laatu ja hinta vaikuttavat keskeisesti hoivavastuuta kantavien mahdollisuuksiin ottaa vastaan työtä tai tehdä työtä epäsäännöllisinä aikoina.

Vaikka hallitusohjelman tarkempi vaikutusarviointi on edelleen tekemättä, olemassa olevan tutkimuksen valossa on selvää, että hallituksen politiikka ei näiltä osin tue sen työllisyystavoitetta. Päinvastoin ehdotetut toimenpiteet heikentävät naisten työllisyyttä.
Miksi hallitus siis sanoo haluavansa tietoon perustuvaa politiikkaa, mutta toimii vastoin tutkittua tietoa?

Näitä päätöksiä ei ohjaa tieto vaan ideologia. Vaikka hallituksen taloutta ja työllisyyttä koskeva politiikka muutoin rakentuu ajatukselle yksilöstä, jonka valintoja julkinen valta ohjaa kepein ja kannustimin, hoivan kohdalla familismi voittaa individualismin. Kotihoidontuki on keskustalle ja perussuomalaisille mutta myös monille kokoomuslaisille uskonkappale, jota mikään työllisyystavoite tai tutkimuksiin pohjautuva arvio seurauksista ei pysty kumoamaan.
Sukupuolittuneen hoivan yhteiskunnassa naisten työllisyys ei ole tiedon, vaan perheideologian varassa. Hallitus ei julista ohjelmallisesti perhearvoja, mutta oireellista on, että Suomessa on nyt ensi kertaa perheministeri. Se oli pitkään erityisesti kristillisdemokraattien tavoite, mutta 2010-luvulla myös keskustan pyrkimys. Sukupuolten tasa-arvo taas ei tässä hallituksessa ole yhdenkään puolueen kärkihankelistalla.

Politiikassa on toki aina kyse tiedon lisäksi myös arvoista ja ideologioista. Tässä mielessä ”tietoon perustuva politiikka” on retorinen figuuri, joka hämärtää käsitystä kaiken politiikan poliittisuudesta. Se, että perhepolitiikka perustuu paitsi tietoon myös arvoihin, on ilmeistä. Paljon vaikeampi on myöntää, että myös talouspolitiikkaa ohjaa faktojen ohella myös ideologia.

Hallitusohjelman taustamuistion uljas visio, jonka mukaan ”hallituksen päätöksenteko nojautuu systemaattisesti näyttöön ja parhaaseen tietoon politiikkatoimien vaikutuksista” on kyllä muutenkin koetuksella.
Kaskas-media (18.9.2015) selvitti keväällä 2014 hyväksytyn varhaiskasvatuslain valmistelua ja sai synkkiä tuloksia. Tutkijat kokivat jääneensä prosessissa eturyhmien ja ammattijärjestöjen jalkoihin, eikä tutkimustieto välittynyt kirjoitettuun lakiin. Tutkijat kertoivat, että kansanedustajat eivät osoittaneet kiinnostusta tarjottuun tietoon. Moni ei edes lukenut tutkijoiden koostamia kattavia tutkimustuloksia.
Hallitus murentaa tutkimuksen asemaa myös omin toimin. Se aikoo vuoteen 2019 mennessä leikata yliopistoilta 500 miljoonaa. Yksin Helsingin yliopisto on menettämässä jo tänä vuonna 30 miljoonaa ja hallituskauden lopulla sata miljoonaa joka vuosi. Suomen Akatemian rahoitusta vähennetään 10 miljoonalla ja Tekesin avustuksia 130 miljoonalla. Hallitus voi kyllä halutessaan palkata selvityshenkilöitä tai tilata täsmätietoa oman toimintansa tueksi, mutta yliopistoihin ja Suomen Akatemiaan kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat juuri välittömistä politiikkatarpeista riippumattomaan tutkimukseen – eli siihen ”kansallisen perustiedon tuotantoon”, joka valtioneuvoston kaavakuvissa on hyvän lainvalmistelun ja poliittisen johtamisen kivijalka.

Hallituksen suhtautumisesta tutkittuun tietoon kertoo myös lista hallitusohjelmaneuvotteluissa kuulluista henkilöistä. Työryhmät kutsuivat kuultavaksi kaikkiaan 114 asiantuntijaa. Heistä neljä oli yliopistotutkijoita.

Sivuääniä-palstan juttusarjassa tutkija Anu Koivunen lukee hallitusohjelmaa kuin piru raamattua. Samaan aikaan toisaalla tutkiva toimittaja Juha Kauppinen syyskuun ajan isoa LP-juttua siitä, kenen ääni hallitusohjelmassa kuului ja kenen ei. Anu Koivusen aiemmat tekstit voit lukea täältä ja täältä