Hallitus luuli, että maahanmuutosta voi puhua numeroilla. Se erehtyi.

30. heinäkuu 2015, Anu Koivunen

Juha Sipilän hallituksen muodostusta seurattiin mediassa insinöörijärjen näytöksenä, mutta itse hallitusohjelma alkaa suurista tunteista. Siinä maalaillaan kuva yhteiskunnasta, jossa ”vallitsee luottamus”, jossa on ”vahva yhteenkuuluvuuden tunne”. Tavoitteena on ”välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä”. Ohjelman alku puhuu kaikkien suomalaisten puolesta me-muodossa: ”yhdessä rakennetussa” Suomessa me ”luotamme”, ”kunnioitamme” ja ”sovimme”. Kun visiossa vielä sanotaan, että kymmenen vuoden kuluttua ”Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieleltään ja kulttuureiltaan rikas maa”, voisi luulla, että tässäpä ohjelma, joka tunnistaa monikulttuurisuuden ja pyrkii tukemaan sitä.

Sanaa monikulttuurisuus ei kuitenkaan mainita ohjelmassa kertaakaan. Sinänsä se ei hämmästytä, koska juuri monikulttuurisuuden vastustaminen on yhden hallituspuolueen eli perussuomalaisten julkilausuttu tavoite.
Maahanmuutosta ohjelma puhuu. Mutta vaikka siihen, jos johonkin, liittyy suuria tunteita, maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevästä ohjelmakohdasta on tunne riisuttu pois. Teksti on insinööri- tai pikemminkin ekonomistikieltä. Todetaan, että hallitus ”edistää Suomen työllisyyttä ja julkistaloutta vahvistavaa, huoltosuhdetta kohentavaa sekä talouden kansainvälistymistä edistävää työperäistä maahanmuuttoa”. Tällainen maahanmuutto on osa ”julkistalouden alijäämäongelman” ratkaisua ja ”Suomen innovaatiokyvyn ja osaamisen parantamista”.
Hallitusohjelma myös ”kannustaa avoimeen keskusteluun maahanmuuttopolitiikasta”. Sitä tukemaan aiotaan laatia ”riippumaton selvitys kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskunnassamme, joka mahdollistaa tosiasioihin pohjautuvan keskustelun ja paremman kotouttamispolitiikan sekä päätöksenteon”.

Kirjaus on tyylipuhdas yritys tehdä tunteista järkeä ja väistää politiikka. Oikeasti maahanmuuttoa koskevissa poliittisissa näkemyksissä on kyse paljon enemmästä kuin numeroista ja kustannuksista. Niissä on väistämättä kyse erilaisista todellisuutta, maailmaa ja Suomea, kulttuuria ja työmarkkinoita koskevista tulkinnoista. Poliittisten arvioiden takana on vaikeasti numeroin laskettavia asioita, kuten tunteita ja asenteita, pelkoja ja unelmia. Tämän kaiken hallitus haluaa järkeistää kustannuslaskelmaksi. Se tarjoaa ratkaisuksi fantasian tosiasioiden voimasta.
Muodollisesti suunnitelma selvityksen laatimisesta on tietysti linjassa hallituksen kirjauksen kanssa: Suomeen halutaan maahanmuuttajia, joista on laskettavaa taloudellista hyötyä. On kuitenkin vaikea nähdä, mitä ”riippumaton selvitys” ”vaikutuksista” tarkoittaa. Kuka tai mikä näkökulma on ”riippumaton”? Eikö kaikki yhteiskuntaa koskeva tutkimus ole sidoksissa lähtökohtana olevaan teoriaan ja tulkintaan yhteiskunnasta? Mitä on se maahanmuutto, jonka vaikutuksia tutkitaan: perhesuhteita, opiskelua, työelämää, pakolaisuutta vai mitä? Millaisin aineistoin ja menetelmin tätä kaikkea tutkitaan yhtenä ilmiönä?
Lisäksi asetelma, jossa maahanmuuttajat niputetaan yhdeksi väestöryhmäksi ja otetaan kustannuslaskelman kohteeksi, on ristiriidassa hallitusohjelman kaikkia kansalaisia kunnioittavan Suomi-vision kanssa. Jos ja kun poliittisia erimielisyyksiä aletaan ratkaista näin järkeilemällä, minkä väestöryhmän tai vähemmistön kustannukset otetaan seuraavaksi syyniin?
Kun Ruotsin television (SVT) ajankohtaisohjelma Agendassa (7.10.2012) esitettiin puoluejohtajille kysymys “Kuinka paljon maahanmuuttoa Ruotsi kestää?”, seurauksena oli kiivas julkinen polemiikki. Miksi SVT haluaa keskustella maahanmuutosta omaksumalla ruotsidemokraattien kysymyksenasettelun, jonka kyynisyys ja asenteellisuus paljastuu, jos maahanmuutto-sanan tilalle vaihdetaan sana vanhukset, vammaiset tai juutalaiset, kysyttiin. Suomessa linjaus ei ole herättänyt keskustelua.

Riippumattoman selvityksen fantasia on hallitukselle poliittisesti hyödyllinen. Kustannusten ja vaikutusten kielellä vaikuttaa mahdolliselta samaan aikaan sekä kannattaa että vastustaa maahanmuuttoa. Kun erilaiset poliittiset visiot neutraloidaan numeroiksi, joita ”riippumattomasti” selvitetään – ja kun tunteet on näin jalostettu talouspuheeksi – voidaan hallitusohjelmassa todeta vain, että ”rasismia ei sallita”.
Kustannuksista puhumalla on mahdollista sivuuttaa kysymys, mitä maahanmuuton kannattaminen tai vastustaminen oikeastaan tarkoittaa. Ketä, mitä ja miten silloin kannatetaan tai vastustetaan? Väistöliikkeessä ei ole kyse vain perussuomalaisista vaan myös keskustan ja kokoomuksen sisäpolitiikasta. Keskustan vaaliohjelmassa ei sanottu maahanmuutosta mitään, ja kokoomuksen vastauksissa hallitustunnustelijan kysymyksiin puhuttiin vain työperäisestä maahanmuutosta.
Maahanmuutto oli EU- ja ulkopolitiikan ohella kysymys, joka käsiteltiin hallitusneuvottelujen ensimmäisenä kahtena päivänä ikään kuin helposti ja nopeasti pois. Julkisuudessa uutisoitiin, että maahanmuuttoa käsitellyt perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolan työryhmä saavutti neuvottelutuloksen nopeasti. Taloudellisesti hyödyllisestä maahanmuutosta oli helppoa päästä yksimielisyyteen, kun itse tarveharkinnan periaatteeseen ei puututtu. Tunteita nostattavat poliittiset erimielisyydet siivottiin tehtävään kustannus- ja vaikutusselvitykseen.

Sopu osoittautui näennäiseksi ja lyhytaikaiseksi. Kansanedustaja Olli Immosen Facebook-päivitys nosti pöydälle kaikki ne tunteet, joita hallitusneuvotteluissa oli yritetty jalostaa numeroiksi. Immonen on avoimesti ideologisella monikulttuurisuuden ja maahanmuuton vastaisella ristiretkellä, joka ei perustu kustannus- tai hyötylaskelmiin. Hän osoitti havainnollisesti, että riippumattoman selvittämisen retoriikka on maahanmuuttoon liittyvien tunteiden suitsijana riittämätön. Rasistisen, fasistisen ja äärinationalistisen agendan käsittelijänä se on täysin avuton.
Kun julkinen keskustelu Immosen päivityksen jälkeen räjähti, hallituskumppanit vaikenivat. Se johtui paitsi poliittisesta taktikoinnista myös hallitusohjelmasta. Keskustan ja kokoomuksen edustajat eivät voi sanoa mitään, koska hallituksella ei ole muuta linjaa kuin väistäminen. Alexander Stubbin tviitti ”Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta” (25.7.2015) ilmaisi kömpelyydessään tämän osuvasti.
Hallitus siis kannustaa kansalaisia keskusteluun maahanmuuttopolitiikasta, mutta ei itse osaa tai halua sanoa, mitä se ajattelee.

Sivuääniä-palstan juttusarjassa tutkija Anu Koivunen lukee hallitusohjelmaa kuin piru raamattua. Samaan aikaan toisaalla tutkiva toimittaja Juha Kauppinen tekee isoa LP-juttua siitä, kenen ääni hallitusohjelmassa kuului ja kenen ei. Juttu ilmestyy syyskuussa.