Forssan ja Serbian mitalla

28. elokuu 2015, Ilkka Karisto

Kuusitoista vuotta sitten lähes miljoona Kosovon albaania lähti kodeistaan pakoon, ja uutisissa nähtiin kuvia ihmislaumoista, jotka vaelsivat nyssäköidensä kanssa rautatiekiskoilla tai mutaisilla poluilla kohti rajaa ja turvaa.
Pakolaiset piti majoittaa nopeasti jonnekin, ja niinpä EU-maat yrittivät sopia, kuinka monta kosovolaista kukin ottaisi vastaan. Saksa ilmoitti ottavansa 15 000, Norja 6 000 ja Ruotsi 5 000. Suomi veti täysin omaa linjaansa. Silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) ilmoitti, että Suomi voi ottaa 50 Kosovon albaania.
Se tyrmistytti monia. Europarlamentaarikko Astrid Thors (r) sanoi Strasbourgin täysistunnossa häpeävänsä suomalaisuuttaan Lipposen lausunnon vuoksi. Myös Ruotsin pääministeri Göran Persson paheksui Lipposta julkisesti.
Suomessa kansa tuntui ymmärtävän pakolaisten hätää paremmin kuin pääministeri: Suomen punainen ristin keräys Kosovon pakolaisten auttamiseksi tuotti 54 miljoonaa markkaa eli yhdeksän miljoonaa euroa.

Nyt uutisissa näkee taas kuvia Balkanin maissa rautatiekiskoilla vaeltavista pakolaisista. Tällä kertaa pakenijoista valtaosa on lähtenyt karkuun Syyrian sisällissotaa, joka on jatkunut neljä vuotta ja vaatinut eräiden arvioiden mukaan jo yli 300 000 ihmisen hengen.
Jostain syystä suomalaiset eivät tunne syyrialaisia kohtaan läheskään samanlaista auttamishalua kuin aikoinaan Kosovon albaaneja kohtaan. Suomen punainen risti on kerännyt Syyrian sodan uhrien auttamiseksi rahaa vuodesta 2013, ja tähän mennessä suomalaiset ovat lahjoittaneet siihen hieman yli 360 000 euroa – 8,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin Kosovon kriisin aikaan. Ei voi välttyä ajatukselta, että sympatiaa ei nyt heru, koska ajan henki on toinen: pakolaisista ja turvapaikanhakijoista puhutaan julkisuudessa lähinnä kansantaloutta rasittavana kulueränä, ja jopa kansanedustajat käyttävät sellaisia ilmaisuja kuin ”elintasosurffari” ja ”meritaksipalvelu”.
Suhtautumisessa Syyriasta paenneisiin näkyy myös islamin pelko. Enää ei edes juuri hätkähdä lukiessaan lehtien mielipidepalstoilta kirjoituksia, joissa väitetään, että Syyrian pakolaisten tulo Eurooppaan on vain organisoitu juoni Euroopan islamisoimiseksi.
Kosovon albaaneistakin valtaosa oli muslimeja, mutta silloin kukaan ei puhunut ainakaan julkisesti ”islamin maailmanvalloituksesta”.

Nykyistä pakolaiskriisiä on – syystäkin – kutsuttu katastrofiksi. Uutisissa on moneen kertaan mainittu, että maailmassa on nyt eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan.
Harvemmin puhutaan siitä, että ylivoimainen enemmistö, yli 80 prosenttia, pakolaisista on kehitysmaissa. Viime vuoden lopussa julkaistiin tilasto eniten pakolaisia vastaanottaneista maista, ja kärkikymmenikkö näytti tältä: Turkki, Pakistan, Libanon, Iran, Etiopia, Jordania, Kenia, Tsad, Uganda ja Kiina.
Syyrian sotaa paenneistakin alle neljä prosenttia on EU:n alueella.
YK:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra’ad al-Hussein sanoi kesäkuussa, että EU voisi hyvin antaa turvapaikan miljoonalle ihmisille. Sekin olisi vain 0,2 prosenttia EU:n koko väestöstä. Suomessa nousi reilu viikko sitten suuri häly, kun sisäministeriö ilmoitti Suomen valmistautuvan vastaanottamaan tänä vuonna 15 000 turvapaikanhakijaa (siis hakijaa). Hallituspuolue perussuomalaiset kiirehti välittömästi Sampo Terhon suulla ilmoittamaan, että ”olemme jo vuosia varoittaneet turvapaikanhakijoihin liittyvien kustannusten noususta”.
Terho vaati turvapaikkahakemusten nopeaa käsittelyä, välittömiä palautuksia ja hallitusohjelmaankin kirjattua maahanmuuton kokonaiskustannusten pikaista selvittämistä.
Ei sanaakaan ihmisten hädästä tai rikkaan Suomen velvollisuudesta auttaa sotaa paenneita omalla pienellä panoksellaan.
Toinen esimerkki kamreerimaisuuteen verhotusta vastuun välttelystä on Forssan tapaus. Siellä kaupunki suunnitteli avaavansa tyhjillään seisovaan entiseen Rantasipi-hotelliin hätämajoitusyksikön turvapaikanhakijoille. Kaupunginhallitus äänesti hankkeen nurin – vastoin kaupunginjohtaja Sami Sulkon esitystä, vaikka Sulkko nimenomaan korosti, että tarkoitus ei ollut kotouttaa pakolaisia Forssaan, vaan tarjota väliaikainen apu.
Tällä viikolla pakolaiskriisiin otti kantaa presidentti Sauli Niinistö. Suurlähettiläspäivillä puhunut Niinistö totesi, että joillakin Eurooppaan pyrkijöistä on ”pahat mielessä”, ja tätä kommenttia tietysti toisteltiin uutislähetyksissä sillä seurauksella, että puheesta ei juuri muuta mieleen jäänytkään.
Pahat mielessä.

Täysin erilaisen kommentin pakolaiskriisin on antanut yllättäen Serbian pääministeri Aleksandar Vučić.
”Kyse on epätoivoisista ihmisistä, ei rikollisista ja terroristeista. He vain etsivät parempaa elämää itselleen ja lapsilleen. He tarvitsevat apua, eivät tuomitsemista ja rankaisemista”, Vučić sanoi Reutersin haastattelussa tämän viikon keskiviikkona.
Hän myös lupasi, ettei Serbia tule koskaan sulkemaan rajojaan pakolaisilta – toisin kuin sen naapurimaa Unkari, joka rakentaa aitaa estääkseen maahantulon. Serbiaan on tullut tänä vuonna jo yli 100 000 pakolaista.
Yllättävä Vučićin lausunto on hänen oman taustansa vuoksi. Vucićia kun ei tunneta minään kukkahattusetänä.
Vuonna 1999, kun albaanit pakenivat etnistä puhdistusta Kosovosta, Vučić istui viestintäministerinä Serbian äärinationalistisessa serbihallituksessa ja häntä pidettiin yhtenä Slobodan Miloševićin uskollisimpana kätyrinä. Vuonna 1995 Vučić uhosi Serbian parlamentissa: ”Jos tapatte yhden serbin, me tapamme sata muslimia.”
Srebrenican verilöylystä oli kulunut vain viikko.
Myöhemmin Vučić on katunut menneisyyttään. ”En peittele sitä, että olen muuttunut. Olen ylpeä siitä”, hän sanoi uutistoimisto AFP:n haastattelussa vuonna 2012.
Mielipiteen vaihtajia kutsutaan politiikassa takinkääntäjiksi, mutta joskus takin kääntäminen voi olla viisastumista.
Myös Paavo Lipponen tuli järkiinsä ja paljon nopeammin kuin Vučić. Kosovon albaaneja tuli Suomeen lopulta huomattavasti enemmän kuin Lipposen alun perin lupaamat 50. Vielä kun saisi forssalaisten kunnallispoliitikkojen päät käännettyä, mutta se lienee jo liikaa vaadittu.

Päivitys: Forssan kaupunginhallitus käsitteli turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta uudelleen 7.9. ja päätti järjestää hätämajoituksen äänin 6–5.