Erykah Badu ja piipittävä vallankumous

30. lokakuu 2014, Ilkka Karisto

Viime toukokuuussa haastattelin Johannesburgissa Lucky Lukhelea, joka on Swazimaasta maanpakoon lähtenyt demokratia-aktivisti.
Jutellessamme Lukhele hipelöi vähän väliä älypuhelintaan. Yhtäkkiä hän hihkaisi: ”Nyt he ovat päässeet vapaiksi takuita vastaan!”
Kyse oli seitsemästä poliitikosta, jotka Swazimaassa oli pidätetty Pudemo-puolueen T-paidan käyttämisen vuoksi. Swazimaassa ei sallita poliittisia puolueita, ja oppositioryhmistä suurin Pudemo luokitellaan terroristijärjestöksi. T-paidan käyttäjiä uhkaa pahimmillaan kymmenien vuosien vankeustuomio.
Uutisen Lukhele oli saanut Twitterin kautta.
Kun puhuimme Swazimaata itsevaltaisesti hallitsevasta kuningas Mswati III:sta, Lukehele sormeili taas puhelintaan.
”Katso, tämän lähetin Twitterissä Erykah Badulle”, hän sanoi.
Yhdysvaltalainen poptähti Badu oli esiintynyt kuukautta aiemmin Mswati III:n syntymäpäiväjuhlissa. Hän lauloi Happy Birthdayn ja ojensi kuninkaalle lahjoja. Lukhele oli asiasta raivoissaan – Badu kun on esiintynyt julkisuudessa ihmisoikeuksien puolustajana, ja Swazimaassa toisinajattelijoita ja toimittajia istuu vankilassa.
Lukhele ei ollut ainoa, joka paheksui Erykah Badua diktaattorin liehittelystä. Tähti joutui Twitterissä puolustuskannalle. Ensin Badu selitti toimintaansa tietämättömyydellään – hän ei kuulemma seuraa maailman asioita kovin tarkasti. Kun selitys ei auttanut, Badu ryhtyi vastahyökkäykseen ja syytti arvostelijoitaan poliittisesta ajojahdista.
Silloin jupakasta tuli kansainvälinen uutinen. Badun Swazimaan-matkasta kirjoitettiin muun muassa The Guardianissa, The Washington Postissa ja Timessa.
Se oli pieni erävoitto Lucky Lukhelelle ja muille swazimaalaisille demokratia-aktivisteille – ja myös Twitterille. Ilman Erykah Badun Twitter-tilillä käytyä väittelyä maailma ei olisi kuullut Swazimaan surkeasta ihmisoikeustilanteesta yhtikäs mitään.

Swazimaassa tapasin kaksi T-paitojensa vuoksi pidätettyä Pudemon jäsentä. He odottivat terrorismioikeudenkäyntiään puolueen salaisessa piilopaikassa ja valittivat sitä, kuinka vähän Swazimaan ongelmat ulkomailla kiinnostavat. Mieleen jäi puoluesihteeri Mlungisi Makhanyan lause: ”Internet on meille pieni henkireikä. Sitä Swazimaassa ei sensuroida.”
Makhanyalla oli käytössään kolme älypuhelinta, ja ne piipittivät jatkuvasti. Hän esitteli innokkaasti puolueensa Twitter-tiliä ja Facebook-sivuja.
Mieleeni tuli arabikevät 2011. Silloin Tunisian ja Egyptin kansannousuja alettiin kutsua Twitter-vallankumouksiksi. Jälkikäteen arvioiden sosiaalisen median osuutta tapahtumiin liioiteltiin, mutta ei se silti mitätön ollut.
Keväällä 2011 myös Swazimaassa kansa lähti kaduille. Syyt mielenosoituksiin olivat samat kuin Afrikan pohjoislaidalla: kurja taloustilanne, umpikorruptoitunut hallinto ja olematon sananvapaus.
Pudemon poliitikot kertoivat, että Swazimaan kansannousu sai innoituksensa Tunisian ja Egyptin tapahtumista.
Mutta Swazimaassa valta ei vaihtunut. Mielenosoitukset tukahdutettiin nopeasti, ja nyt oppositioryhmät jatkavat toimintaansa maan alla – tai maanpaossa. Tärkein väline demokratiataistelussa tuntuu olevan älypuhelin. Sekä Etelä-Afrikkaan paennut Lucky Lukhele että Pudemon johtajat levittävät Twitterissä ahkerasti tietoja Swazimaan asioista. Eri asia kuitenkin on, kuka viserrykset kuulee. Twitterissä julkaistaan keskimäärin 6000 uutta viestiä joka sekunti – massaan hukkuu moni mediaseksikkäämpikin aihe kuin pikkuruisen Swazimaan sisäpoliittinen kuohunta.
Pudemolla on Twitterissä vain 806 seuraajaa, Lucky Lukhelella niitä on hieman yli tuhat. Mutta Erykah Badulla seuraajia on 1,26 miljoonaa. Ehkä swazimaalaisten toivo lepääkin paradoksaalisesti siinä, että itserakkaaksi tiedetty kuningas Mswati III jatkossakin kutsuu kansainvälisiä poptähtiä juhlimaan kanssaan. Takavuosina kuninkaan bileissä vierailivat Eric Clapton ja Michael Jackson. Mutta silloin ei ollut somea.

Maailman huomion voi saada myös toista kautta. Yksikään kansainvälinen yritys ei pysty enää toimimaan diktatuurimaissa ilman julkista huomiota. Esimerkiksi Nokian verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks on joutunut selittelemään, miksi se rakentaa mobiiliverkkoja ja vie valvontalaitteita Iranin ja Turkmenistanin kaltaisiin valtioihin. Yhtiö on puolustellut toimintaansa diktatuurimaissa sillä, että mobiiliverkoista hyötyvät myös ihmisoikeuspuolustajat.
Voi olla, mutta ainakin Swazimaassa osa ulkomaisten yhtiöiden sijoittamista rahoista sujahtaa aina kuningas Mswati III:n taskuihin.
Suurin ulkomainen yhtiö Swazimaassa on tällä hetkellä Coca-Cola Company, jolla on siellä suurin tuotantolaitoksensa koko Afrikassa. Kuningas Mswati III on mukana Coca-Colan bisneksissä kuningasperheen oman sijoitusyhtiön kautta, ja siksi monet kansalaisjärjestöt syyttävät Coca-Colaa diktatuurin tukemisesta.
Itse matkustin Swazimaahan selvittämään Nokian edeltäjän, elektroniikkajätti Saloran sinne 1970-luvulla perustaman televisiotehtaan vaiheita. Yhtiö halusi valloittaa apartheid-politiikkaa harjoittaneen Etelä-Afrikan markkinat ja sekin teki yhteistyötä Swazimaan korruptoituneen kuningashuoneen kanssa.
Suomalaiset saivat häärätä Afrikassa ihan rauhassa, kenenkään paheksumatta. Ja melkoista hääräämistä se olikin: yhtiö hassasi miljoonia markkoja lahjuksiin ja omien johtajien leveään elämään, ja Afrikan-valloitus epäonnistui täydellisesti.

Lue lisää Swazimaasta ja Saloran sinne 1970-luvulla perustamasta tv-tehtaasta.