Epäsosiaalista sosiaalikieltä

5. syyskuu 2016, Ari Lahdenmäki

Köyhä ystäväni K. kertoi taas yhdestä takaiskusta: hänen lapsensa oli menettänyt iltapäiväkerhopaikan, jonka oli kertaalleen valitettuaan luullut lapsensa jo varmistaneen.
K:lla sattui olemaan opetuslautakunnan kolmisivuinen päätös mukanaan. Sen luettuani saatoin kertoa hänelle hyviä uutisia.
Alun perin Helsingin kaupungin opetusviraston perusopetuslinjan erityissuunnittelija oli 25. toukokuuta antamallaan päätöksellä ilmoittanut, ettei K:n lapsi ”valitettavasti saanut” iltapäiväkerhopaikkaa aloittaessaan tänä syksynä toisen luokan.
Päätöstä perusteltiin sillä, että kerhoon otetaan ensisijaisesti ensimmäisen luokan oppilaat sekä erityistä tukea saavat oppilaat. Muiden toisluokkalaisten kesken paikat ”jaettiin arvonnalla”, jossa K:n lasta ei ollut onnistanut.
Helsingin Sanomat kertoi arvonnoista kesäkuussa. Syy paikkojen vähentämiseen olivat opetusviraston säästöt. Uutisen mukaan esimerkiksi valtuutetut Yrjö Hakanen (komm.) ja Veronika Honkasalo (vas.) vaativat lisää kerhopaikkoja.

K. ei alistunut kohtaloonsa. Päätöksessä oli valitusosoitus, ja sen ohjeiden mukaisesti hän teki oikaisuvaatimuksen Helsingin opetuslautakunnalle.
Jo 29. kesäkuuta K. sai uuden päätöksen: hänen lapsensa pääsisikin kerhoon. Päätöksen oli tehnyt sama erityissuunnittelija, joka oli alun perin evännyt iltapäiväkerhopaikan.
Uuden päätöksen perustelut olivat seuraavat:
Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto on 8.10.2013 (§70) päättänyt perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan ottamisen perusteista. Toimintaan otetaan ensisijaisesti 1. vuosiluokan ja erityistä tukea saavat oppilaat. Lapsi valitaan toimintaan huoltajan yhteen toimintapaikkaan tekemän hakemuksen perusteella. Toimintaan pääsy ei ole lapselle subjektiivinen oikeus. Toimitilat, henkilöstömäärät sekä ryhmäkoot ovat asettaneet reunaehdot valittavalle lapsimäärälle.
Vaikkei K. ymmärtänytkään perustelujen ydintä, lopputulos ilahdutti häntä. Päätöksen liitteenä oli myös erikoissuunnittelijan huoltajille osoittama kirje, jossa kerrottiin, että Helsingin kaupunginhallituksessa käydyn keskustelun ”tuloksena noin 300 kielteisen päätöksen saanutta toisluokkalaista tulee sittenkin saamaan myönteisen päätöksen”. K:n lapsi oli ”yksi näistä oppilaista, joille myöntämisen paikan perusteluina oli terveydellisiä erityisperusteita”, kuten kirjeessä hieman epäselvästi luki.
Kirjeessä mainittiin myös, että K. voisi halutessaan peruuttaa opetuslautakunnalle tekemänsä oikaisuvaatimuksen. Hän ei ymmärtänyt, miksi vaivautua tekemään moista, olletikin kun hän luuli, että uusi päätös oli nimenomaan seurausta hänen oikaisuvaatimuksestaan.

Oikeasti Helsingin opetuslautakunta teki päätöksen K:n oikaisuvaatimuksen johdosta vasta 23. elokuuta. Siihen K. viittasi kertoessaan minulle, että iltapäiväkerhopaikka olisi sittenkin mennyttä.
Päätös alkaa aseistariisuvan vaikeaselkoisesti:
Opetuslautakunta päätti kuntalain 89 § nojalla hylätä [K:n] perusopetuslinjan aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaavan erityissuunnittelijan 25.5.2016 (§ 1026) tekemää päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Opetuslautakunta viittaa perustelunaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Mitä seikkoja esittelijä sitten esitti päätöksen perusteeksi? Muun muassa tämän:
Opetustoimen johtosäännön 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan jaostojen tehtävänä on oman kieliryhmänsä osalta, ellei toisin ole määrätty, päättää aamu- ja iltapäivätoimintaan ottamisen ja sijoittamisen perusteista. Opetustoimen johtosäännön 17 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan osaston päällikön tehtävänä on oman osastonsa osalta, ellei hän ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle, ottaa oppilaat kaupungin järjestämään ja hankkimaan aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Teksti jatkuu samantyyppisenä seuraavalle sivulle, ja K. tunnusti, ettei ollut jaksanut lukea sitä kokonaan. Viimeisen kappaleen hän oli kyllä lukenut, ja siinä esittelijä esitti, että oikaisuvaatimus hylättäisiin. Sen jälkeen sanottiin enää, että päätökseen voi hakea muutosta kunnallisvalituksella.
Jos hän olisi lukenut edellisen, yhdeksänrivisen kappaleen, hän olisi tiennyt sen päättyvän näin:
Oikaisuvaatimuksen tekijän lapsi on saanut myöhemmin lisäpaikan ko. ryhmästä.
En ole varma, olisiko hän siitä ymmärtänyt, että tuo lisäpaikka on ja pysyy.

Kela on jo useiden vuosien ajan panostanut merkittävästi kielenhuoltoon palkkaamalla kielenhuoltajia. Sen päätökset ja kirjeet ovat nykyään helppolukuisia.
Kuntien ja etenkin niiden sosiaalitoimien kannattaisi harkita samaa. Nyt Helsingin kirjelmöinnistä tulee mieleen 1970-luvun lakimiesvitsi, jonka mukaan oikeus oli rakennuslupaa hakeneelle talolliselle vastannut, että hakemus hylätään, koska hakija ei ollut hakemansa luvan tarpeessa.
Vasta vuosia myöhemmin miehelle oli muka selvinnyt, että hän olisi saanut rakentaa pihalleen mökin: semmoisen rakentaminen ei ollut luvanvaraista.

Päivitys juttuun klo 12.30: Pian jutun ilmestyttyä opetusvirasto tviittasi, että siellä alkaa tänä syksynä selkeän virkakielen koulutus kaikille päätöstekstien valmistelijoille.