Anneli, Sirpa, Pirjo ja sä

25. syyskuu 2015, Anu Silfverberg

Hyviä uutisia Sipilän hallitukselle: talkoisiin ei tarvitse enää kutsua, ne ovat jo täysillä käynnissä! Suomen naiset ovat heränneet ja termospullot täyttyvät jo marjamehusta.

Pakolaiskriisi on saanut lukuisat ihmiset auttamaan. Vapaahtoisten puuhille oli aluksi helppo naureskella: yhdet raahaavat cd-torneja tavarakeräyksiin ja toiset valmistavat sukkia hitaimmalla mahdollisella tavalla eli kutomalla.
Itsekin naureskelin aluksi. Seurasin erilaisia apuryhmiä ja vitsailin, että siinä vaiheessa kun Helsingin Kaarlenkadun turvapaikanhakijat on ensin puettu Kallion hipstereiden ironisiin bändipaitoihin, ehtiikin parahiksi valmistua rekkalavallinen huovutettuja joulutonttuja, itse askarreltuja kukkahattuja sekä vanhoista lakanoista tehtyjä pestäviä kuukautissuojia.

Hymyni hyytyi nopeasti. Olen seurannut vastaanottokeskusten tueksi perustettuja Facebook-ryhmiä nyt pari viikkoa, on yksi asia tullut selväksi. Sirpat, Pirjot ja Annelit pyörittävät tämän maan kriisiapua ympäri vuorokauden virallisen Suomen puolesta.
Silmiinpistävää on, että tekijät ovat pääsääntöisesti keski-ikäisiä naisia.
Spontaanisti perustettuihin Facebook-ryhmiin on järjestäynyt kansalaisia, jotka eivät tunne toisiaan entuudestaan. He puuhaavat keräyksiä ja jakavat hygieniapaketteja. Ja kun pohjoisesta tulee juna, jonka kyydissä on apua tarvitsevia nuoria, Helsingin Sirpat ja Annelit lähettävät öisiä tekstiviestejä: kuka menee vastaan? Kun Pasilan poliisiasemalla on ihmisiä vähissä vaatteissa ja nälissään, he reagoivat tunnissa niin, että pian on jokaisella tulijalla kuppi kuumaa ja viltti niskassa. Toiminta on salamannopeaa, ja vaikka sitä ei johda juuri kukaan, asiat tapahtuvat.

Vapaaehtoiset eivät vain kudo sukkia ja jakele vilttejä. He ovat käynnistämässä vastaanottokeskuksia ja ohjaavat ihmisiä oikeisiin paikkoihin. He lajittelevat vastaanottokeskuksissa vaatteita ilman että kukaan antaa heille ohjeistusta. Heille on sälytetty valtava vastuu toisista ihmisistä. He ovat omatoimisia, mutta monessa paikassa heidät on myös jätetty hyvin yksin, pärjäämään itse ja oppimaan kantapään kautta.
Heitä ajaa oletus, että jos he eivät siellä olisi, kukaan ei olisi.
Jos Anneli ei lähettäisi Sirpalle yöllä tekstiviestiä, että seitsemältä saapuvassa junassa on joukko lapsia, voi tosiaankin olla, että he saapuisivat Pasilan aamuun yksin. Jos poliisiaseman ulkopuolella flunssaisina jonottavat ihmiset olisivat esimerkiksi hypotermiavaarassa, ilmeisesti heidän vain annettaisiin olla.

Annelit ja Sirpat ansaitsevat kiitoksen, mutta heidän toimintansa mittakaavassa on myös jotain pelottavaa. Nimittäin jos perusturva on vapaaehtoisten harteilla, perusturvaa ei oikeasti ole. Vapaahtoiset väsyvät eivätkä pysty kaikkeen. He saattavat muuttaa, sairastua, tai palaa loppuun. Sirpa voi vaikka saada aivotärähdyksen, kun Olli Immosen taistelukutsun kuulleet kansalaiset heittelevät häntä kivillä väkivaltaisessa ”mielenosoituksessa”.
Pohjois-Suomessa vaate- ja ruokahuoltoa ja opastusta pyörittäneet vapaaehtoiset vetosivat lopulta valtioon: emme voi enää vetää tätä showta, teidän on tehtävä jotain. Helsingissä Pelastakaa lapset operoi Pasilassa vajaan viikon (siitä kannattaa muuten lukea tämän keski-ikäisen naisen blogipostaus). Se on nyt loppu. Kysyin vapaaehtoisilta, kuka hommaa hoitaa nyt. Ei oikein kukaan.

Samalla kun vapaaehtoiset kantavat Suomen vastuun hädänalaisten ihmisten perusturvasta, hallitus innostaa talkoisiin. Juuri ennen uutisia Kouvolan ja Lahden väkivaltaisuuksista Alexander Stubb muistutti, että muukalaisvastaisia mielenosoituksia ei pidä ”tuomita”. Juha Sipilä varoitti, ettei pitäisi leimata ihmisiä rasisteiksi, täsmentämättä kuitenkaan milloin rasismista sitten on aiheellista puhua. Soini muistutti, että syytä kärjistymiseen on yhtä lailla punavihreässä kulplassakin.
Yhä vain puhutaan ”keskustelun ääripäistä”. Sen keskustelun yhdessä ääripäässä on rasisti, joka heittää ilotulitteita sotaa pakenevien lasten päälle. Toisessa ääripäässä on Sirpa, joka hoitaa virallisen Suomen hommat ilmaiseksi, mistä syystä häntä nimitellään, uhkaillaan ja hänen päälleen syljetään.
Mitä on ääripäiden välissä olevassa keskipisteessä, johon meidän kaikkien tulisi siirtyä?