Minulla oli pommi

Pitkät - LP 58

Kun Jouko Turkka nuorena uudisti suomalaisen teatterin, häntä sanottiin neroksi. Kun hän vanhana esitteli takapihansa kiviä, häntä sanottiin neroksi.

Turkka nousi taiteellisella työllään 1970- ja 1980-luvuilla Suomessa asemaan, jossa hän saattoi lopulta tehdä lähes mitä vain. Nekin, jotka ovat kertoneet mielivallasta ja nöyryytyksistä, kiittävät häntä yhä. Vuosi Turkan kuoleman jälkeen hänen valtapiiriinsä päätyneet ihmiset yrittävät tehdä selkoa hänen perinnöstään. Mitä oikein tapahtui?

 

KESÄLLÄ 2011, viisi vuotta ennen kuolemaansa, teatteriohjaaja Jouko Turkka kutsui kustantaja Silja Hiidenheimon kotiinsa Pirkkalaan. Turkka antoi Hiidenheimolle Siwan muovikassin, jossa oli julkaisematon käsikirjoitus. Hän sanoi, että kustantamo voisi tehdä siitä kirjan, jos haluaa. Hän ei enää itse pystynyt.

Hiidenheimo vei aineiston Teos-kustantamon silloiselle toimistolle Vilhonkadulle Helsinkiin. Kun kassin sisältöä alettiin käydä läpi, tuli selväksi, että hankkeeseen voisi mennä jonkin verran aikaa. Muovikassissa oli iso pino valokuvia kivistä, satoja liuskoja tekstiä sekä kolme muistitikkua.

Muistitikuilla oli 90 tiedostoa, ja niissä oli yhteensä yli 15 670 sivua tekstiä. Teksti sisälsi useampia versioita käsikirjoituksesta tai mahdollisesti useammasta käsikirjoituksesta.

Teos-kustantamo muutti seuraavina vuosina kaksi kertaa ja muovikassi sisältöineen muutti sen mukana. Silja Hiidenheimo kuoli tammikuussa 2015.

Jossain vaiheessa Jouko Turkka muutti kaikessa hiljaisuudessa Pirkankoivun palvelutaloon noin kolmen kilometrin päähän Pirkkalan vanhalta kirkolta.

 

TURKAN KUOLEMA pysyi pienen piirin tietona lähes kaksi viikkoa.

3. elokuuta 2016 ilmaisjakelulehti Pirkkalainen skuuppasi. ”Tienvierustojen kulkija on poissa”, otsikossa luki.

”Pirkkalassa kerrotaan, että koululaisena Jouko Turkka kulki aina kotiin tienvierustoja, ei koskaan tietä pitkin. Sittemminkin kohuttuna teatteriohjaajana ja kirjailijana tunnetuksi tullut Turkka jatkoi omien polkujensa kulkemista. Hänen työnsä ja teoksensa eivät jättäneet ketään kylmäksi, vaan ne herättivät voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Turkka tuli tiensä päähän 22.7. Hän kuoli 74-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen Pirkkalassa.”

Enempää lehti ei kuolinsyystä kertonut.

Pian Turkka seikkaili kulttuuriväen Facebook-muisteloissa. Erästä toimittajaa Turkka oli tuijottanut raitiovaunussa, toisen isää lyönyt nyrkillä naamaan. Ylen pomon Turkka oli haukkunut tämän pienen lapsen kuullen. Eräs kirjailija oli tavannut Turkan kaupan edessä ja nähnyt, että tällä oli muovikassissa pullapitko.

Pirkkalaisen skuuppia seurasivat lukuisat nekrologit. Mitä suurempi oli media, sitä suureellisemmin Turkkaa nimitettiin otsikoissa.

Keskisuomalainen: ”Jouko Turkka: teatterinero, joka vihasi miellyttämistä.”

Aamulehti: ”Teatterin ja kirjallisuuden kiistelty nero on kuollut.”

Helsingin Sanomat: ”Jouko Turkka oli teatterin tulivuori, jonka jäljiltä mikään ei jäänyt ennalleen.”

Yleisradio: ”Turkan muisto herkisti: 1980-luvun nero, kulttikamaa, vaikuttaa vielä kuoltuaankin.”

 

KARNEVALISMI ON PYHÄ. Sitä ei solvata! Herrajumala! Meidän on kohta pakko ryhtyä seuraamaan karnevalistista traditiota. Karnevaali on elvytettävä. Luterilainen perinteemme on murrettava – nauru irti! Kuolemanrangaistus, julkinen kidutus, se vasta kansanjuhlaa on!

Karnevalistisuus: ihanaa rääkkäävää katsottavaa, elämää. Mää tarjoon! Miljoonalla, parilla, mitä niitä enää on, kaikille lihaa ja viinaa! Tarjoan henkeni! Minä annan kaiken vihalle ja paljastan pelottoman puoleni. Taidetta ei enää ole, on vain raakuutta joka on haastettava. Hei! Kierros kaikille, joilla joku läpi nenän alapuolella on!

 

JOUKO TURKAN VELI NÄYTTÄÄ aivan Jouko Turkalta, jos tämä olisi 80-vuotias ja urheillut vähemmän. Kimmo Turkka on pukeutunut verryttelyhousuihin ja lenkkitossuihin. Hänen otsansa on korkea, ja hänen sinisissä silmissään on pistävä, intensiivinen katse.

Hän on eläkkeelle jäänyt rakennusmestari ja Helsingin kaupungin rakennustarkastusviraston entinen virkamies.

Turkka tervehtii lujalla kädenpuristuksella ja johdattaa kotiinsa Itä-Helsingissä sijaitsevassa palvelutalossa. Asunnon molemmilla pöydillä on kirjapinoja. Televisio on päällä. Turkka sulkee sen ja istuu nojatuoliin. Hän on luvannut kertoa lapsuudestaan ja veljestään.