Olet täällä

LP 02 - Himasen etiikka

LP 02

Himasen etiikka

Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo

Lehtien otsikoissa Pekka Himanen on huippufilosofi. Omissa puheissaan hän on Oxfordin yliopiston professori. Mutta onko hän sittenkin vain harvinaisen taitava konsultti, joka monistaa yhtä ja samaa julkaisua eri tilaajien tarpeisiin?

Miten Himanen päätyi hallituksen tulevaisuusselonteon tutkimushankkeen johtajaksi? Mitä hankkeessa tutkitaan? Miksi Suomen Akatemian hallituksen kokoukseen tuotiin yllättäen rahoitusesitys, jota ei voinut äänestää nurin? Mitä Aalto-yliopistossa oikein tapahtuu? Miksi Pekka Himanen ei vastaa puheluihin? Onko hän professorina Oxfordin yliopistossa? Kuka oikein tilasi Himaselta tutkimuksen Suomen tulevaisuudesta? Ja mitä pääministeri lopulta vastasi?

Himasen etiikka vastaa siihen, mitä 700 000 euron tutkimusrahoituksella saadaan ja miksi sitä halutaan. Long Playn toinen juttu sukeltaa maailmaan, jossa puoli miljoonaa euroa on järjestelykysymys, jossa yliopistossa voi työskennellä vuosia kenenkään tietämättä työn sisältöä, ja jossa maan johtavat tutkimusrahoittajat maksavat yksityiselle firmalle tutkimusrahaa ilman kilpailutusta.

Lue näyte tekstistä

Pekka Himanen on huippufilosofi ja Oxfordin yliopiston professori. Tai sitten hän on taitava konsultti, joka monistaa yhtä ja samaa julkaisua eri tilaajien tarpeisiin. Mutta miten hän päätyi hallituksen tulevaisuusselonteon tutkimushankkeen johtajaksi? Miksi Suomen Akatemian hallituksen kokoukseen tuotiin yllättäen esitys, jota ei voinut äänestää nurin? Kuka oikein tilasi tutkimuksen, ja miksi Pekka Himanen ei vastaa puheluihin?

TÄMÄ KIRJE ON MEILLE KAIKILLE.

Pekka Himanen seisoo parrasvaloissa musta kaulaliina rennosti olan päällä. Hän vilauttaa satapäiselle kansainväliselle yleisölle kädessään olevia papereita.

”Oma opettajani oli kuuluisa filosofi Georg Henrik von Wright”, hän kertoo englanniksi videolla, joka on kuvattu One Young World -tapahtumassa Lontoossa 2010.

Himanen täsmentää: von Wright oli yksi aikamme tunnetuimmista filosofeista, Cambridgen yliopiston professori ja itsensä Ludwig Wittgensteinin seuraaja.

Himanen koskettelee papereita käsissään. Hän sanoo, että tässä on nyt von Wrightin kirje, jonka suuri ajattelija kirjoitti ”juuri ennen kuolemaansa”.

Himanen vastaanotti kirjeen, mutta: ”Minusta hän ei kirjoittanut sitä vain minulle, vaan kaikille meille.”

Yleisö odottaa, kun Himanen lukee kirjeen ääneen.

”Rakas Pekka, näin eilen tv-haastattelusi. Se teki minuun syvän vaikutuksen. Toivon, että pidät aina sydämesi yhtä puhtaana, mielesi yhtä avoimena ja ajattelusi yhtä kirkkaana!”

Pekka Himanen nostaa katseensa paperista. Katseessa on lapsen innostusta.

Kirje on Himasen mukaan esimerkki ”rikastavasta vuorovaikutuksesta”.

SYKSYLLÄ 2012 Himasen kanssa on haasteellista päästä vuorovaikutukseen. Hän ei vastaa puhelimeen. Hän ei vastaa vastaajaviesteihin, tekstiviesteihin eikä sähköposteihin, joissa pyydetään haastattelua.

Ehkä puhelin on soinut liikaa. Lehdissä on syksyn ajan taivasteltu 700 000 euron rahoitusta, joka Himasen johtamalle tutkimusryhmälle myönnettiin Suomen kestävän kasvun mallia koskevaan huippututkimukseen. Työ liittyi hallituksen tulevaisuusselontekoon, mutta rahat myönnettiin Suomen Akatemian, Sitran ja Tekesin kassoista. Tutkimushanketta ei kilpailutettu, vaikka yli 30 000 euroa ylittäville julkisille hankinnoille tulisi niin tehdä.

Projektin alkuperäiseksi hinnaksi arvioitiin pyöreät miljoona euroa. Kolme rahoittajaa tinki sen lopulta 700 000 euroon.

Mitä sillä rahalla aiotaan tehdä?

Kahden ja puolen viikon odottamisen jälkeen sähköpostiin tulee vastaus. Himanen pahoittelee: hän ei ole kiireiltään pystynyt lukemaan sähköpostejaan ja on nyt lähdössä ”pitkälle tutkimus- ja luentomatkalle Amerikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan”.

Sitten hän taas katoaa, eikä enää vastaa.

HANKKEEN SISÄLTÖ löytyisi tietysti apurahahakemuksesta. Sellaista ei ole. Suomen Akatemiasta kerrotaan, että tutkimuksesta on kuitenkin olemassa hankesuunnitelma, jonka sisällön pitäisi vastata hakemusta. Se taas on tallessa valtioneuvoston kanslian kirjaamossa.

Hankesuunnitelma on 26-sivuinen ja koukeroisesti kirjoitettu.

”Uuden laaja-alaisen kasvun mallin luominen on mahdollista vain perusteellisen ja tarkan, kansainvälisesti korkeatasoisimman uuden toimintaympäristömme analyysin sekä näiden tulosten synteesin kautta”, siinä lukee.

Ja: ”Ilman tällaista kansainvälisesti korkeimman tason tutkimuspohjaa ei voi uskottavasti rakentaa kestävää suomalaisen kasvun tulevaisuuden mallia.”

Mainitun korkeimman tason tutkimuspohjan rakentamisen on arvioitu vaativan 91 työkuukautta – siis melkein kahdeksan vuotta. Sinä aikana on tarkoitus ”luoda kansainvälisesti korkeimman tason analyysiä ja synteesiä”, jonka tulee toteuttamaan ”kovimman tason kansainvälinen ryhmä, jota johtavat professori Pekka Himanen ja professori Manuel Castells”.

Outoa kyllä, kansainvälinen tutkijaryhmä haluaa olla talkoilla mukana: heille on merkitty yhteensä 35 kuukautta palkatonta työtä Suomen tulevaisuuden hyväksi. Lisäksi osa työstä on jo tehty vuonna 2011, ennen kuin hankesuunnitelma on edes hyväksytty.

Joka tapauksessa hanke lupaa myös ”synnyttää kansainvälisesti korkeimman tason tutkimustyön akateemisen julkaisun kirjana”.

Sana huippu esiintyy asiakirjan suomenkielisen osion 15 sivulla yhteensä 34 kertaa.

Merkkimäärä 53 000
Julkaistu 20. helmikuuta 2013
Kuvitus:
Helmi Sirola / NAPA

Meidän kaikkien tulevaisuuskonsultti

Kesällä 2012 Talouselämä uutisoi, että Pekka Himanen oli valittu johtamaan hallituksen tulevaisuusselontekoon liittyvää mittavaa tutkimushanketta. Rahaa sille oli järjestynyt 700 000 euroa suomalaisten tutkimusrahoittajien kassoista.

Lehdissä ihmeteltiin korkeaa summaa, mutta kysymyksiä jäi ilmaan. Miten rahoitus järjestyi kilpailuttamatta? Mihin rahoittajat perustivat valintansa? Millaisesta tutkijoiden joukosta Himanen valikoitiin hankkeen johtajaksi? Miksi Himaselta tilattiin jo kolmas valtiollinen tulevaisuusvisio?
Lähdimme tekemään aiheesta juttua syyskuussa 2012.

Jos tämän jutun tekoa vertaisi vaikka kioskilla asioimiseen, se menisi jotakuinkin seuraavasti: Asiakas astuisi kioskiin ja kysyisi jonkin yksinkertaisen kysymyksen. Vaikka että onko teillä kahvia?
Silloin myyjä muuttuisi äkkiä puhumattomaksi ja syöksyisi tiskin alle. Kun sinne kurkkaisi, hän olisi kadonnut jäljettömiin.
Tai sitten myyjä hymyilisi ystävällisesti ja sanoisi: voinko palata tähän asiaan puolen tunnin kuluttua. Hän laittaisi lapun ovelle, mutta kukaan ei enää palaisi. Jossain vaiheessa huomattaisiin, että valot on sammutettu. Onkohan kukaan koskaan enää palaamassa? Puhelin soisi, mutta kukaan ei vastaisi siihen enää.
Tai sitten myyjä sanoisi: voisitteko toistaa kysymyksen. Toistettaisiin: sitä kahvia. Myyjä olisi hetken hiljaa ja sanoisi sitten: tuo vaatisi kyllä todella pitkän vastauksen. Lopulta myyjä päättäisi, ettei voi kommentoida kysymystä, vaan ohjaisi soittamaan toiseen kioskiin. Siellä kukaan ei vastaisi.

Meistä kumpikaan ei ole koskaan ennen törmännyt jutunteossa yhtä moniin muureihin. Himasen nimellä on outo vaikutus: haastateltavat joko katoavat täysin tai suostuvat puhumaan vain nimettömyyden suojissa.

Oletus on, että julkisin varoin tehdyn tutkimuksen tekijät osallistuvat siitä käytävään julkiseen keskusteluun. Himanen tutkijaryhmineen ei tähän suostu. Ei edes sen verran, että saisimme selville, onko ryhmä tekemässä 700 000 euron rahoituksellaan jotakin oikeasti uutta tutkimusta. Väliraportiksi kutsutussa Sinisessä kirjassa sitä ei ollut.

Juttumme otsikko Himasen etiikka on tietenkin väännös Himasen Hakkerietiikasta, mutta otsikko ei lopulta viittaa niinkään Pekka Himasen omaan henkilökohtaiseen etiikkaan kuin siihen todellisuuteen, jossa hän liikkuu. Se on maailma, jossa puoli miljoonaa euroa on järjestelykysymys, jossa yliopistossa voi työskennellä vuosia kenenkään tietämättä työn sisältöä, ja jossa maan johtavat tutkimusrahoittajat maksavat yksityiselle firmalle tutkimusrahaa ilman kilpailutusta, koska valtioneuvoston kanslia niin suosittaa. Se on maailma, jossa eniten merkitsee se, kenet tuntee. Akateemisilla ansioilla ei ole niin väliä.

Himanen on tukijoidensa mukaan poikkeusihminen. Hänen poikkeuksellinen etenemisensä koko valtakunnan tulevaisuuskonsultiksi kertoo laajasta muutoksesta yhteiskunnassa ja yliopistossa. Nykymaailmassa on ihan tavallista, että yritysmaailma rahoittaa haluamiaan tutkimuksia ja että kilpailutukset avataan ennalta sovituissa raameissa.

Sininen kirja on jo kolmas tulevaisuusvisio, jonka valtiovalta tilaa Himaselta. Häneltä saa sitä, mitä tilaa. Kansalaiset ovat niitä, joille ei kerrota avoimesti, mitä heidän verorahoillaan on tilattu ja miksi.

 

Helsingissä 19.2.2013

Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo